keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Vinkki kynsihulluille

Mavalan lakat on tarjouksella Tokmanni ketjun Tarjoustaloissa on tarjouksessa Mavalan Carouselle sarjan lakat.

MUOKKAUS: Olin ilmeisesti nähnyt unta tai jotain vastaavaa, mutta Carousellet ei näyttäneet olevan Vapaa Valinnan tarjouslehtisessä. Ainoastaan siis Tarjoustaloissa.

Toissapäivänä tein uudet kynnet, joista tuli muutaman vahingon kautta uskomattoman överit. Ja oikeastaan aika hauskat övereinä
Photobucket
Bollywood kynnet.

Ajattelin ensin testata Seppälästä ostamaani valkoista Miss Selenen sävyä 137. Pohjalla oli lilat glittergeelaukset. Totesin, että lakan pigmentti ei todellakaan riitä peittämään geelausta, vaan kuultaa todella ikävästi läpi. Sitten laitoin päälle kerroksen La Femmen Ultra Orangea (sävy 130). Orange tuntui liian orangelta. Laitoin lakkaa yhteensä neljä kerrosta. En muista nyt missä järjestyksessä mutta näitä kahta sävyä käytin. Lopulta tuloksena oli ihan kimalteleva outo nudeen vivahtava sävy. Mietin kuumeisesti mitä tehdä, kun sävy ei sellaisenaan miellyttänyt. Selailin kynsikirjaa ja lopulta päätin mitä tehdä. Niistähän tulee ihan selkeästi bollywood kynnet. Hopeista glitteriä päälle ja noita kaapissa seisoneita sekavärisiä rhinestoneja. Vedin ihan kunnolla överiksi.

Ensi kuussa olen virallisesti lähempänä kolmea kymmentä kuin kahta kymmentä. Välillä on tullut olo, että pitäisikö vaatehullun rauhoittua ja käydä ostamassa ne matalat kengät joka käyttöön. Mutta aina kerta toisensa jälkeen tulen siihen tulokseen, että vierivä kivi ei sammaloidu. Mataliakin kenkiä löytyy kaapista. Mutta kyllä ne korkkarit on vain yksinkertaisesti se minun juttu. Tai ehkäpä kaksinkertaisesti, kun kovin yksinkertainen en ole tyyliltäni.



Erityisen haasteen kaupunkivaatetusvalintoihin tänä vuonna teki asettamani budjetti. Koska käyttöä on korkeintaan kerran pari viikossa, niin takin täytyy olla sielä edullisimmasta päästä ja samoin kenkien. Asusteet löytyikin entuudestaan. Suurimmaksi osaksi matkustan kuitenkin lapsukainen Mama Jacketin (kantotakin) alla. Lisäksi suurimmaksi osaksi laukkuna palvelee hoitokassi. Eli meidän tapauksessa Storksak. Tälläinen oli lopputulos. Takiksi löytyi punainen, lyhyt ja erittäin hyvin minulle istuva villakangastakki. Se sai parikseen punaisen pashminahuivin ja valkoiset kengät.

Tähän myös sopisi erinomaisesti valkoinen kassini (jonka kuva jostain syystä näyttää luonnonvalkoisena, vaikka on ihan puhtaanvalkoinen kassi), joka on jo useamman vuoden vanha. Mutta hyvin todennäköisesti käytän tätä kassia ehkä pari kertaa tämän talven aikana, koska nuorimmainen lapseni on niin pieni. Oletettavasti matkaan vielä ensitalvenakin hyvin pitkälle hoitokassin kanssa, koska yleensä vaipoista päästään eroon vasta siellä parin-kolmen ikävuoden tietämissä. Mutta eipä se haittaa, koska nykyään saa jo omaan tyyliin sopivia, naisellisia hoitokasseja. Ja vieläpä jos on samanlainen aletarkkailija kuin minä, niin sellaisen voi tuurin osuessa kohdalle, löytää todella edullisesti. Kuten oman Storksakini löysin.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Isänpäiväkorttia ja käsinmaalatut kukkakynnet

Meillä vietettiin isänpäivää syöden hyvää ruokaa. Aamiaiseksi mies sai pekonia, paistettuja munia ja hiukan myöhemmin kotitekoisia bageleita täytettynä ja grillattuna pöytägrillissä.

Tällaisen kortin tein:
Photobucket
Älyttömän pikaisesti tehty kortti. Yöllä myöhään aloin korttia suunnitella ja manasin huolella, kun oli kaikki miehiset 3D kuvat loppu. Joten tyydyin sitten leimaamaan ja ja laittamaan leimakuvan kohotarrapaloilla kiinni. Tausta leimattu Inkadinkadon taustaleimasimella, taustapaperi Dovecraftin ja lyhtyleimasin myös Inkadinkadon. Lehdet leikattu x-cutin leikkureilla ja laitettu kohotarrapaloilla kiinni.

Tein myös viikonlopuksi uudet kynnet:
Photobucket

Photobucket

Tällä kertaa käsin maalattuja kukkasia ja pinkkejä strasseja. Pohjalakkana Wild and Crazyn Chynky Chow. Muut yksityiskohdat tehty nail art lakoilla. Maitosuklaan ruskeaa ja mustaa lakkaa aaltoina taustalla. Kukat tehty roosalla, valkoisella ja mustalla nail art lakalla. Tekemiseen käytin dottin toolia ja ihan ohutta nail art sivellintä sekä nail art lakan kynäpäätä. Lisäsin kukkien alle vihreällä nail art lakalla lehtiä. Ja lopuksi samalla, kun lisäsin kultaista glitteriä. Vasurin nimettömään laitoin vielä kynsilävistyksen pinkillä kivellä.

torstai 11. marraskuuta 2010

Vauvan soseita ja lunta

Lunta, ihanaa. Ainakin toistaiseksi vielä maa on valkoinen, mutta näillä lämpöasteilla ei kauaa tämä ihanuus pysy.

Pihassa on tänä vuonna näkynyt todella usein peuroja. Jos tästä tulee yhtä kova talvi kuin on luvattu, niin voi olla kova talvi myös peuroille.

Photobucket

Ihan valtavaa vauhtia aika mennyt. Nuorimmaisemme ryömii ja on nyt reilut kuukauden päivät syönyt kiinteää ruokaa hyvällä ruokahalulla. Neidin erityisherkku on tälläinen:

Porkkana-oliiviöljy-oregano sose
3-4 keitettyä porkkanaa
Porkkanoiden keitinvettä soseutukseen
Oreganoa maun mukaan (aluksi vaikkapa puoli teelusikkaa, mutta äidin ja vauvan maun mukaan voi laittaa vaikkapa parikin teelusikallista)
Oliiviöljyä pari ruokalusikkaa (tätäkin maun mukaan)
Eli yksinkertaisuudessaan porkkanat vähän pienittynä johonkin soseutuskuppiin. Ja sauvasekoittimella mössöksi. Soseutuksen aikana lisätään pienissä erissä vettä, jotta saadaan sileä sose. Kannattaa varovasti lisätä, koska keittoa ei ole hauska kauhoa vauvan suuhun. Kun sose on valmista, niin lisään valmiiseeen annokseen lautaselle oreganon ja oliiviöljyn.

Kun pakastan sosetta, niin laitan sen ilman mitään mausteita, jotta voin monipuolisemmin maustaa sitä kulloisenkin yhdistelmään sopivaksi. Pakastan kaikki kasvikset erikseen jääpalakuutiolokerikossa. Paitsi tietysti herne-maissi-paprikat yms. valmiit kasvispakasteet, joita käytän soseisiin.

Lihasoseetkin maustan. Esim. maustamattomalla tomaattisoseella saa kätevästi tehtyä vaikkapa jauhelihakastikkeen. Jauhelihan yleensä keitän esim. persiljassa tai vaikkapa oreganossa ja basilikassa. Tällöin liha itsessään imaisee hiukan keitinvedestä makua. Jossain kohtaa keittämistä kypsymisajanmukaan hiukan kasviksia sekaan ja keitinveden poiskaatamisen jälkeen tomaattisose. Sitten sauvasekoittimella sileäksi ja maustaminen oliiviöljyllä, oreganolla ja basilikalla.

Kanan kanssa aivan loistavasti sopii ihan pieni määrä inkivääriä. Siis todella todella pieni määrä. Olen käyttänyt ihan jauhettua kuivamaustetta. Ja lisäksi luomu kookosöljyä.

Meillä neidillä aiheuttaa valmispiltit kauhistuneen reaktion, kun on tottunut tälläisiin kulinaristisiin nautintoihin. Periaatteenani vauvan ruuissa on se, että en yritä syöttää mitään sen makuista, mikä ei omasta kurkusta alas menisi. Suolaa luonnollisesti ei käytetä yhtään vauvan ruuissa. Ja alussa vain mietoja mausteita. Lisäksi kun antaa mielikuvitukselle vallan, niin usein pystyy valmistamaan pienelle ruuan samoista aineista kuin muillekkin.

Talvi on saapui viime viikolla kynsiinkin:
Photobucket
Pohjana on geelaukset ja värittömän lakan päälle leimasin fauxnad levyllä BM14 lumihiutaleita kirkkaansinillä leimauslakalla ja valkoisella leimauslakalla. Leimauslakat eivät siis ole aitoa konadia, vaan jotain merkittömiä versioita. Peukussa muistaakseni Frauleinin sinisiä rhinestone tähtiä leimakuvioiden päällä, nimettömässä kynsilävistys, jossa ebaysta ostettu kynsikoru. Lisäksi kummankin käden pikkurillissä on akryylikuviot, jotka on päällystetty glitter nail art lakalla. Glitter nail art lakka on myös ebaystä.

Pssst, käsityöihmisille arvonta vinkki

Iinulla on menossa arvonta blogissa, jossa arvottavana on kaavoja ja lahjakortteja.

Minä tykkäsin eniten tästä kaavasta:


Mistä kaavasta sinä tykkäät?

perjantai 5. marraskuuta 2010

3D nail art

Kerta kiellon perään. Sanoin jo, että en ala sen tarkemmin kynsistä höpisemään, mutta nyt on täytyy pyörtää vanha lupaus. Ainakin tämän kerran. Valitettavasti mulla on niin huono kamera kuvata tälläsiä pieniä yksityiskohtia, että kuva on epäselvä.

Photobucket
Tässä on nyt sitten tän vuoden halloween kynnet. Kuvittelin, että mustista ruusuista tulisi kovinkin halloween-henkiset, mutta ehkä nämä ovat jo enemmän pikkujouluhenkiset.

Photobucket
Tässä näkyy kutakuinkin tarvikkeet, joilla ne saatiin aikaan. Akryylipuuterit ja akryylineste puuttuu kuvasta. Myös muotit täytyy puhdistaa huolella, eli siihen käytetään yleensä samaa ainetta kun omien luonnollisetn kynsien putsaamiseen ennen rakennekynsien laittoa. Muotit näkyy rhinestone kiekon päällä. Ovat ostettu ebaystä. Tein pitsit valkoisella akryylillä ja mustalla akryylillä ruusut. Akryylisivellin kastetaan akryylinesteeseen ja sen jälkeen puuteriin, jolloin syntyy levitettävää massaa. Akryylikuvoiden annettaa kuivahtaa muutaman minuutin muotissa. Etenkään pitsien kohdalla ei kannata odottaa, että massa on täysin jäykkää. Mutta liian löysän massan kanssa kuvio katoaa kynteen painettaessa, jolloin jäljelle jää vain suora valkoinen kaistale.

Pohjat tein Seppälän Golden Rose Holograpic sävyllä 119, joka on harmaa. Kiinnitin akryylikuviot kynsiliimalla. Jos suoraan geelauksen tai akryylin päälle tekee, niin silloin voi vaikkapa kiinnittää ne topcoat-geelin kanssa uv-uunissa tai värittömällä akryylillä.

Kun pitsit ja ruusut oli kiinnitetty, tein vielä lisäkoristeluita. Tarvikekuvassa näkyy kaksi nailart lakkaa. Kummatkin taitavat olla ebaystä ostettuja. Tuolla hopeisella glitterlakalla tein kimaltelevan pinnan pitseihin. Sitten kiinnitin neliön mallisia rhinestoneja kynsiliimalla pitsin päälle. Ja lopuksi otin vielä ihan hienokärkiseen nailart siveltimeen hiukan tuota hopeista nail art lakkaa ja korostin ruusujen terälehtiä.

Olen oiken tyytyväinen lopputulokseen. Haastetta tietysti riitti, koska taisi olla vasta toinen kerta, kun leikin noiden akryylien kanssa. Olen pikkuhiljaa lähinnä ebayn kautta ostanut erilaisia kynsitarvikkeita ja aika mahtava valikoima niitä nyt alkaa olla :) . Nämä muotit ja akryylitekniikka ovat tuorein aluevaltaus. Tähän mennessä olen lähinnä tehnyt geelauksia kynsiini ja toisinaan rakennekynsiä, jos kynnet ovat kokeneet kovia tässä vauhdikkaassa perheenäidinarjessa.