maanantai 6. syyskuuta 2010

Taas yksi onnittelukortti

Viikonloppuna tuli oltua aika paljon liikkeellä ja kiireisenä. Mutta eilen iltasella pääsin käsintekemisen kimppuun. Paperellasta saapui Martha stweartin leikkurisetti ja yksi x-cutin leikkuri. Lisäksi paketissa oli yksi vihollinen lisää 3D kuvia ja vähän taustapapereita. Taustoja ajattelin käytellä jonkin verran myös skräppäilyyn. Kuten näitä leikkureita myös. Projektina olisi skräpätä talteen esikoisen vauvavuodesta albumi. Ja tarkoitus myös alkaa nuorimmaisesta keräämään skräppisivuja kansiota varten.
Photobucket
Taas näitä tiimarin kiekurapohjia käytetty :) . Leikkurista jätteenä tulleita kukkasia liimasin tuohon pieneksi keoksi. Värimaailma aika syksyinen. Kuvassa näkyy värit aika huonosti. Tein kortista aavistuksen kuluneen näköisen saksilla tehdyillä reunakulutuksilla ja lisäksi noilla liituväreillä hiukan lisäsin muutamaa eri ruskeaa. Tämä kortti menee yhdessä skräppitaulun kanssa samaan pakettiin.

Neulomisessa olen tehtyt taas yhtä ikuisuusprojektia, johon on mielenkiinto loppunut aikapäivää sitten. Varmasti, kun pääsen neulahuovutuksiin ja koristeluun asti, niin sitten tulee vauhdilla loppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, että jätät kommentin :) !