tiistai 30. elokuuta 2011

Pitkästä aikaa, kuulumisia

Pitkä bloggaustauko ollut ja ylipäänsä bloggeritauko. Meillä meni nettitikku jokin aika sitten rikki ja en päässyt sen takia nettiin ollenkaan. Sähköpostilaatikot tulvii edelleen. Ja lisäksi mulla on tässä ainakin kolme projektia päällekkäin kesken. Yksi niistä onneksi on pitkän aikavälin projekti. Nyt voi olla vähän hitaampaa bloggaustahtia, mutta koitan saada silti muutaman bloggauksen per viikko.

Nyt hiukan sekalainen postaus siis luvassa. Ensiksi kynnet.

Kynnet ovat lauantaina tehdyt ja tänään kuvatut. Joten valitettavasti pientä kulumaa kärjissä jo havaittavissa. Tykästyin näihin kynsiin ihan hirmuisesti. Mutta koska aikaa kynsille ja käsille nyt on ollut minimaalisesti, niin valitettavasti kynsinauhani ovat todella kuivassa kunnossa. Ei auta muu, kuin kylvetellä ja rasvailla ahkerasti, niin kyllä ne taas siitä kuntoutuu :) .

Pohjalla on China Glazen Ahoy! . Aijemmin en hirveästi ihastunut CG:n lakkoihin, mutta tämä on vei sitten ennakkoluulot niiden levittyvyydestä. Leima on Bundlemonsterin ensimmäisestä laattapaketista (BM15) ja leimattu Konadin omalla valkoisella leimauslakalla.

Idea lähti näihin kynsiin Ikeasta. Tarkemmin sanottuna tästä valaisimesta:
kuva: www.ikea.com/fi

Vai huomaatteko mitään yhdennäköisyyttä lampun ja leimauslaatan kuvioiden muotokielen välillä? Minusta nuo kuviot näyttävät hyvin samanlaisille.

Sitten projekteihin. Eli mulla on nyt syksyn myötä taas tuhat projektia kesken. Yksi niistä on sisustusprojekti. Moni huone kaipaisi päivitystä. Kaikki kaapit täytyisi vähitellen käydä läpi oikein rankan karsimiskäden kanssa, koska kunnollista raakkaamista tavaroille ei ole tehty kohta neljään vuoteen. Viimeisin siis muuton yhteydessä. Sitten, kun todellinen uusien kaappien tarve on selvillä, niin sitten ostetaan niitä uusia kaappeja. Olen suunnitellut kaappien värejä, sisustusratkaisuehdotuksia niiden sijoitteluun ja uutta järjestystä moneen huoneeseen.

Yksi projekteista liittyy olennaisena osana tähän, mutta sen deadline on oletettavasti ensi keväänä - vuoden päästä syksyllä. Meille olisi tarkoitus rakentaa meriakvaario. Olen jo hiukan tarkoitukseen sopivia tankkeja katsellut. Koolta haluan niin iso kuin vain mahtuu tuohon mihin, olen miettinyt akvaariota.

Eniten silmää miellyttäisi Fluvalin Vicenza. Mutta tässä täytyisi tekniikat vaihtaa kokonaan, koska tämä on tarkoitettu makean veden akvaarioksi. Kuitenkin tekniikat olisi helppo sijoittaa, koska tässä on ulkoinen suodatin. Eli suodatin vaihtoon ja sinne kaappiin tilalle meriakvaarion tekniikat.

Aqua Onen Aqua Marine 900 olisi jo valmiiksi meriakvaarion tekniikoilla. Ei yhtä kaunis kuin edellinen vaihtoehto. Mutta lisätekniikan asettaminen tähän akvaan olisi erittäin helppoa.

Juwelilta löytyisi todella kauniita vaihtoehtoja erittäin edulliseen hintaan. Meille mittojen puolesta mahtuisi mm. Rio 240 ja Vision 260 . Nämä ovat taas makean veden versioita, joten tekniikat vaihtoon, jos johonkin näistä päädyn. Kevääseen on kuitenkin vielä aikaa, joten harkitaan rauhassa. Eniten pään vaivaa tuottaa tekniikkaratkaisuihin perehtyminen. Ja aihe vaatii ylipäänsä paljon perehtymistä. Viime keväänä alkoi ajatus muhia päässä ja tänä syksynä olen päättänyt käynnistää projektin suunnittelun ihan tosissaan. Ehkä loppu/alkuvuodesta alan sitten ostaakkin pikkuhiljaa tarvittavia. Lisäksi suunnittelua vaatii eliöstö, jotta kokonaisuus on sekä esteettisesti kaunis, helppohoitoinen että myöskin mahdollisimman toimiva.

Meriakvaario on valtavan kaunis ja rauhoittava elementti. Kurkatkaapa goolen kuvahakuun kuinka kauniita riuttoja löytyykään.

Kolmas projekti on sellainen, mistä kertoilen teille ensi kuun loppupuolella tarkemmin :) . Siihen saakka pidän teitä jännityksessä ;) .

Pari tunnustusta on vielä julkaisematta. Koitan niihin palailla huomenissa. Muille bloggareille tiedoksi, että nyt voi olla kommentointitahti muiden blogeissa hitaampaa, koska kuten huomaatte niin tässä on aika lailla tuhat rautaa tulessa :D . Mutta en ole unohtanut teitä.

3 kommenttia:

  1. Mukava kun olet taas kehissä! Olenkin miettinyt, että mihin oikein olet kadonnut!!

    VastaaPoista
  2. Ei mekään olla unohdettu sua, kivaa kun olet takaisin! Joskus vain on kiireempää, niin se menee, ja bloggailun on kuitenkin tarkoitus olla stressitön harrastus, joten take all the time you need! :)

    VastaaPoista
  3. Business Woman, takaisin ollaan taas :) . Kylläkin melko rajallisen ajan kanssa tuonne ensi kuun loppupuolelle, jolloin mulla on deadline tuossa eniten aikaa vievässä projektissa. Mutta koitan parhaan mukaan saada kuitenkin useamman postauksen per viikko.

    Pumpulipupu, ihan juttu, ettette vallan mua unohtaneet :) ! Mulla ois ihan hillittömästi kaikkea kivaa mistä voisi blogata, mutta kun ei kerkiä niin hirveästi kirjoitella. Voi, kun tuo esikoinen oisais jo kirjottaa, niin saisin siitä hyvän blogiassistentin :D .

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät kommentin :) !