maanantai 30. toukokuuta 2011

Kesää

Luonto on vihreimmillään. Meidän upeat omppupuut ovat avaamaisillaan kukkansa. Luumut ovat jo kukinnan päättäneet.


Mieli kiitää jo kesän helteissä. Lapsille onkin tullut aimo kasa vaatetta tilailtua ja niiden vaatekaappeja sekä kotoa löytyviä vaatevarastoja käytyä läpi.

Lempparimekon kaivoin kaapista. Mekkohan on viime kevään Boobin mallistosta. Eli imetysmekko. Kivan mallinen, hirmuisen monikäyttöinen trikoomekko. Asusteilla asustuu todella juhlavaksikkin. Ja puolestaan, kun heittää pienemmät korut ja matalat sandaalit tai ballerinat, niin tämä on kiva rennompaankin menoon, kuten hupishoppailuun. Jos menen tosissaan ostamaan jotain ja haluan saada hyvää asiakaspalvelua, niin laitan päälle hyvinkin business-henkiset vaatteet. Kokeilkaapa joskus testauksena, että kummoista asiakaspalvelua saatte rennommissa vermeissä verrattuna hyvinkin business-henkisiin. Siinä on huikea ero.

Tytön kanssa ollaan tykästytty nyt taas valkoiseen kovasti. Vähän vastaava look minulla oli äitienpäivänäkin. Vaatteiden suhteen inspiroidun todella usein musiikkivideoista. Edelliseen postaukseen linkitin valtavan ihanan Arashin Broken Angel kappaleen. Kyseinen kappale on tullut kuuneltua vähintään yhden kerran nyt joka päivä. Syytän kyseistä videota aika pitkälle omasta valkoisesta villityksestä.

Ripsiin tein huollon viikonloppuna ja tällä kertaa laitoin vähän isompia strasseja. Tänä vuonna ei ole valmistujaisia tiedossa, joten päädyin vähän vähemmän klassisseen ripsituunaukseen. Ja nämä strassithan on Born pretty storesta. Muut ripsitarvikkeet ebaystä.

Alaripsiin en ole vielä ehtinyt tekemään uusia kulahtaneiden tilalle. Otin pois ne ennen tädin juhlia, kun olivat irtoilleet sen verran roimasti ja ei ollut aikaa korjata niitä. Alaripsiin pidennysten laitto on aika aikaa vaativaa puuhaa. Silloin täytyy lyhyimmät haituvat katkaista yksi kerrallaan ja alaripisiä on niiden vaaleuden takia vielä monta kertaa vaikeampi saada hyvin kuin yläripsiä. Mutta kuvaa on luvassa kuhan seuraavan kerran aikaa riittää kyseiseen operaatioon.

Aurinkoisia päiviä odotellessa...

4 kommenttia:

  1. Tosi kauniin värinen tuo mekko, aivan ihana!

    Mua joskus jopa ärsyttää se, kuinka paljon parempaa palvelua saan jos meen esim. suoraan töistä siisteissä työvaatteissa shoppailemaan verrattuna siihen, että menen vapaapäivänä juoksutrikoissa. Kun oon kuitenkin ihan sama ihminen ja mulla on tasan yhtä paljon rahaa, oli mulla päällä mitä vain. :(

    Mutta ehkä sitä pitäisi hyväksikäyttää juuri noin kun sä teet: jos haluaa, että asiat sujuvat nopeasti ja aina saa palvelua niin työvaatteissa, ja jos taas haluaa katsella rauhassa, niin sitten niissä juoksutrikoissa. Ei kukaan tuu varsinkaan kosmetiikkaosastolla kyllä juoksutrikoissa tyrkyttämään apua kovin nopeasti, ihan rauhassa saa katsella Dioreita ja Chaneleita :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, pumpulipupu!

    Silloin, kun opiskelin vielä, niin siitä oli muistaakseni psykologian tunneilla, että on vissiin vähän alitajuinenkin juttu. Vai oisko ollut Väri- ja tyylikurssilla... Ei voi enää muistaa, kun opintojen loppumisesta tulee kohta yhdeksän vuotta... Opit on kyllä vielä tarkasti päässä, mutta järjestelykansiot tuo pääkopassa on jo aika sekasin, että mitä puhuttiin milläkin kurssilla.

    Nykyisin, jos oon lasten kanssa liikkeellä, niin siltikään harvoin saan ihan rauhassa katsella :D . Pahaksi rahan tuhlaajaksi meinaa paljastaa nuo meidän rattaat. Ostettiin kylläkin ulkomailta paljon huokeampaan hintaan, mutta Suomessa maksavat lisävarusteiden kanssa yli tonnin.

    Mutta jos urheiluvarusteita menee shoppaamaan, niin sillon parhaan palvelun saa juurikin urheilullisemmissa vaatteissa.

    -Vauhtimamma- (joka ei vieläkään pääse omaa blogiaan kommentoimaan kirjautuneena)

    VastaaPoista
  3. Hei, kiva tietää, että se vaihteleva suhtautuminen voisi myyjiltäkin olla alitajuista, eikä tarkoituksellista. Silloinhan eivät voi sille mitään. :)

    En edes tiedä miksi tämä asia vaivaa mua niin paljon... Ehkä siksi, että oon ihan hyväpalkkaisessa työssä ja mennessäni töistä suoraan ostoksille saan lähes poikkeuksetta erinomaista palvelua, mutta sitten oon joskus yllättynyt, että vapaa-ajan vaatteissa mua ei samoissa liikkeissä niin noteeratakaan. Näytän varmaan mm. niin nuorelta silloin. Voi teiniraukkoja, toivottavasti hekin saisivat ainakin joskus hyvää palvelua! :)

    Ja ihana lohdutus tuo, että urheilukaupassa tosiaan saa urheiluvaatteissa parasta palvelua! :)

    VastaaPoista
  4. Olen itse aijemmin ollut urheilumyyjänä ennen lapsia ja muissakin erikoisliikkeissä töissä :) . Tottakai kaikille sitä myyjänä tarjosi apua. Olin vähän pienemmän kaupungin liikkeessä töissä ja siellä tapana oli kysyä jokaiselta asiakkaalta, että tarvitseeko apua. Varmaan eri juttu isommissa kaupungeissa, joissa myydään vielä suuremmin volyymillä. Ja mahtuihan joskus esim. lauantaina semmoinen määrä porukkaa, ettei millään kaikilta kerennyt käydä kyselemässä, että tarvitseeko apua.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät kommentin :) !