perjantai 22. heinäkuuta 2011

Halpislakkailua: Raitakynnet


Toinen äänestämänne lakka on L'orealin Water Shine värillä Exuberant Red. Väriltään se on lämmin perus punainen.

Kyseessä on vanha lakka. Muistelisin, että olen ostanut sen 18-19 vuotiaana. Hiukan nostalgiaa siis ilmassa, kun tällä lakkailee :D . Olen sillä ennen muinoin joskus koittanut super lyhyitä kynsiäni lakkailla. Minähän olen edelleen todella ohut- ja heikkokyntinen. Nuorempana vielä pureskelin kynsiä. Tuossa iässä tosin jo vähemmän. Tuossa iässä muuten pääsin myös kynsinauhoihin muodostuvista lihastikuista eroon kynsinauhatrimmerin avulla. Huippu kuivat kynsinauhani on edelleen ja tasaisin väliajoin räjähtävät halkeilevan kuiviksi.

Punainen on mun mielestä enemmän talvi/syksyväri kuin kesäväri. Viime vuosina olen myös pukeutumisessa jostain syystä rehellistä punaista vierastanut, vaikka väri sopii enemmän kuin hyvin ihon sävyyni ja olemukseen myös.

Tälläiset sitten tuli pienen tuumailun tuloksena:

Raidat on tehty laatalla m19, joka on siis tippikuvio laatta. Hirmuisen vaikeat kohdistettavat oli. Kun toisesta reunasta sai kohdistettua, niin toiselta puolelta jäi ihan hurjan paljon vajaaksi. Käytin Konadin hopeista glitter top coatia päällä. Laitoin vielä Fräuleinin kiekoista strasseja päälle. Kukkasen muotoiset jokaiseen ja sitten kukkasten kaveriksi punaisia.

Ensivilkaisulla tippikuviolaatat saattaa vaikuttaa tylsille, mutta niillä saa kyllä monenlaista aikaan. Kokeilkaahan. Ja tietysti kaikista paras puoli on, että sillä saa täysin moitteettomat tipit kynsiin. Vaikka täydellisen ranskalaisen manikyyrin helposti ja nopeasti.

Täällä on ihan mahtavan lämmin. Oikea viidakko ilmasto. Tänään käydään monta kertaa meidän lammessa uimassa ja ehkä myös jossain varjoisammassakin uimapaikassa. Pieni neiti meni päikkäreille pelkkä vaippa päällä. Ja isompikin tuntuu viihtyvän paremmin sisätilojen viileydessä.

Liviltä tuli eilen Trinny&Susannahissa ihan hyödyllinen jakso. Siitä sai omaankin vaatekaappiin vinkkejä. Siinä oli lyhyille ja lyhytjalkaisille pukeutumisvinkkejä. Olen omien jalkojeni kanssa täysin sinut, joten en epäile käyttää ballerinoja ja caprejakaan :) . Mutta aina välillä haluaa jalkoihin lisäpituutta.

6 kommenttia:

  1. Oon miettinyt pitkän aikaa et pitäiskö hankkia toi ranskislaatta. Mun mielestä vaan muilla tippilaatoilla on tosi hankala saada se kuva just oikeeseen kohtaan. :D

    VastaaPoista
  2. Mulla on just oikeen mittaset kynnet noille ranskistippilaatoille, mutta jos on vähääkään liian pitkät, niin sitten niiten kanssa ois varmaan mullakin hankalaa. Mä olen niin kauhea tuhertaja, että mulla menee tosi kauan käsin maalatessa ranskistippejä :D . Silti jostain syystä tulee useimmiten tehtyä käsin... Vissiin nautin siitä, kun saan ärsyttää itseni äärirajoille, kun homma ei meinaa onnistua :DD .

    VastaaPoista
  3. Mä äänestin tätä Maybellinen Water Shinea, joten oikein kiva nähdä sillä toteutetut kynnet. Tosi hienot nuo raidat, kiva idea! :)

    Hauska sattuma vielä, että se olikin noin vanha kynsilakka. Kiva kun olet säästänyt sen!

    Punainen tulee ilmeisesti olemaan kuumaa muotia syksyllä, ainakin sitä on alkanut näkyä kaupoissa nyt todella paljon. Kyllä lämmin, hehkuva punainen on aina kaunis! :)

    VastaaPoista
  4. Mä muistin, että sä tätä olit äänestellyt :) . Pullon etiketistäkin näkee, että se on vähän elämää jo nähnyt :D . Nyt, kun on tumma, niin punainen voisi olla aika kiva lisä meikkivarastoon. Täytyy metsästää jostain se Täydellinen tumman punainen huulipuna.

    VastaaPoista
  5. Empäs oo aatellut, että tuolla tippilaatalla vois tehdä tollasiakin. Näinkin tuon Konadin kuvan joku aika sitten jossain muuallakin... Mietin nimittäin jo, että laittaisin ko. laatan myyntiin, mutta en ehkä sittenkään. Ainakin varpaisiin sillä saa myös hyvän ranskiksen, kun kynnet ei oo niin pitkät.

    VastaaPoista
  6. Yllättävän kivoja ideoita löytyy tippilaatalla toteutettavaksi tuosta Konadin ideakirjasta. Tippilaatat tuntuu äkkiseltään vähän tylsille, mutta niistä kun lähtee soveltamaan, niin saa yllättävän jännittäviäkin lopputuloksia, mistä ei voisi edes kuvitella, että tippilaattaa on niihin käytetty.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät kommentin :) !