keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Ripsihuoltoa ja pihahöpinää

Mä tuolla pihalla mylläilen päivät. Huh! Kunnostettavaa riittää. Meillähän tonttia on yli hehtaari. Tosin siitä on pieni pläntti peltoa, pieni pläntti metsää ja vähän niittyäkin. Mutta tuossakin määrässä, mitä on nurmikolla ja istutuksilla, riittää hommaa. Älkää siis ihmetelkö nyt parina päivänä blogger hiljaisuutta. Viikonlopuksi pitäisi sitten rajusti kylmetä, joten otan nyt kaiken irti auringonpaisteesta ja pihahommista bikineissä.

Viikonloppuna tein ripsihuoltoa. Tällä kertaa tein vähän erilaiset ripset. Laitoin myös pidempiä haituvia eteen, joten silmien pyöreä muoto korostui. Samalla sitten alaripset alkoi kaivata ryhtiä, niin alaripsetkin sai jatkot. Viimeistelynä laitoin pariin ripseen tuonne sisänurkkaan hiukan sinistä glitteriä. Ja puolestaan ulkonurkka sai pari strassia.

Nämä sopi valtavan hyvin mun äitienpäivälookin kanssa. Mulla oli valkoinen imetystoppi, jonka päällä oli valkoinen pitsinen singoalla pusero. Perus tummat levenevät nuorten "jakkupukuhousut" kaverina. Tukkaan laitoin vielä isot laineet ja tuuheutta. Meikkipuoli oli pinkkiä ja hyvin neutraalia. Semmoinen enkeli-look siitä tuli mieleen.

Nythän mulla on vielä tuo Japanese French mani (ks. edellinen postaus) ja tuo ulkoilmaelämä kyllä tuhoaa sen ihan lähipäivinä :D . Joten varmaan ilmojen viilettyä on taas uutta lakkausta tiedossa.

Photobucket
Omppujen ja luumujen kukintaa odottelen kovin.
Kuhan kukinta alkaa, niin varmasti niistä inspiroidun kynsiäkin tekemään.

Suureksi riemuksi huomasin myös, että pihamme nuoressa päärynässä oli ekaa kertaa kukan nuppuja. Vielä kertaakaan ei ole kukkinut tai satoa tuonut. Ja ollaan kohta neljä vuotta asuttu tässä. Omppuvanhukset joka vuosi ilahduttaa runsaalla sadollaan ja luumupuistakin tulevien luumujen määrä on vuosi vuodelta vähitellen noussut. Mutta mikäs sen ihananpaa kuin saada vielä muutama päärynäkin. Nyt sormet ja varpaat meillä pystyssä, että mikään kylmä ei noita kukkasia tappaisi.

Paperille on tullut hurjat määrät piirettyä uusia pihasuunnitelmia ja selkiytettyä vanhoja. Tämä piha on varmasti ikuinen projekti :) . Mutta eikös ne sellasia tuppaa vähän aina olemaan?

Meidän tyttö ihanainenkin on aivan valtavan innoissaan kesästä. Jos veikka jättää vahingoissa portin auki, niin pikku tättähäärä karkaa välittömästi vaikka paljasjaloin pihalle :D . Etupihalta onneksi on jonkimoinen matka tuonne meidän uimalammelle, joten ihan sydän syrjällään ei tarvi olla noiden isoveikan huolimattomuuksien takia. Mutta tarkkana tottakai ihan minuutin parin välein, jos sisällä jotain tekee. Ja jokaisesta kuistin kolahduksesta myös.

Nauttikaahan kaikki auringosta vielä huomenna <3 ! Niin mekin tehdään! Ja höpsötellään, hassutellaan ja halitaan tuolla pihamaalla kaikki päivät lasten kanssa. Kyllä se ihana lämpö ja aurinko tekee vaan niin valtavan iloisiksi ja energisiksi kaikki!

4 kommenttia:

  1. Ihanaa oli lukea teidän pihatouhuista! Olen itse joutunut olemaan flunssassa sisällä pari päivää, joten tämä piristi mieltä oikein kovasti, kiitos! Aurinkoisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
  2. Pumpulipupu, kiitos! Toivotan sulle oikeen pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  3. Olisi mukava nähdä kuva molemmista silmistä! En nimittäin ole nähnyt milloinkaan alaripsien pidennystä! Teitkö ne kaikkein lyhyimmillä ripsillä, vai onko niitä varten ihan omat irtoripset?

    VastaaPoista
  4. Business Woman, näppään kuvan jossain vaiheessa. Olen taas onnistunut yksi yö hieraisemalla irrottamaan pari irtokarvaa. Alaripsia varten lyhensin kaikista lyhyimpiä ripsiä. 8 millisistä taisin ottaa yli puolet pois. Ihan toimivat tuli.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät kommentin :) !