perjantai 29. heinäkuuta 2011

Halpislakkailua: Sininen glitter ranskis

Toinen tällä viikolla ääniä saanut lakka on Wild&Crazy Wild&Desperate. Se on pullossa keskisinen, läpikuulta glitterlakka. Kynnellä läpikuultava pohja on vaaleansininen ja paljon hailakampi kuin pullossa. Tarvii aika monta kerrosta, jotta sinisyys alkaa näkyä. Kokonaisuudessaan kuitenkin aivan ihana hilulakka.

Näin tässä heti glitter ranskiksen. Talven juhliin tämä on ihana kuorrutuslakka, mutta jotenkin ajattelin nyt jotain keveämpää.

Ensin perus ranskispohja. Sitten töpöttelin sienellä kaksi kerrosta Wild&Desperatea. Ja akryylimaaleilla vähän klassisia freehand kukkasia. Lopuksi vielä dotting tooleilla hiukan palloja ja look oli valmis.

Tänään saapui meidän tyttöselle loppualesta vähän vaatetta. Hame on Phister&Philinan ja paita puolestaan Me toon. Hameessa on kivat taskut, jotka pienet peppi pitkätossut voivat kerätä täyteen ulkoa löytyviä aarteita.

Nämä ovat lähinnä tulevaa kesää ajatellen, mutta teepaidat ja hameet ovat aika armeliaita koon puolesta. Saattavat mennä jo nyt, mutta viimeistään syksyn/talven aikana käyvät sopiviksi. Päälle ei ole vielä koitettu, kun täällä on pirpanoilla sen verran kova meno ollut tänään päällä, että mulla on melkein päätä kylmännyt katsoa vierestä niiden vauhtia ja vaarallisia tilanteita :D .

Aijemmin alesta ostin tuollaisen Me toon neuletakin, joka sopii erinomaisesti näiden vaatteiden kanssa. Tämä tyyli tuntuu iskevän meidän pikku tyttöön. Uskokaa tai älkää, niin tuo 1 v 3kk osaa jo hakea kaapista ne vaatteet, jotka eniten miellyttävät. Mieluiten paljon väriä ja vähän kimalletta, niin se on takuuvarma lempiasun resepti. Sillon, kun on erityisen mieluista päällä, niin tyttönen kulkee rinta rottingilla ja pieni vauvanpyöreä masu kaarella vatsaansa taputellen haltioissaan ja katse niin nauliintuneena vaatteisiin, että matkalla tuleviin pieniinkin esineisiin törmäillään ja kompuroidaan. Kerrassaan herttaista.

Täällä on suurimmaksi osaksi nautittu aurinkoisesta päivästä. Pari kertaa jyrähti ja uhkaavan mustat pilvet kiersi ja pieni sadekuuro saatiin. Mutta muuten ilma ollut kerrassaan nautittavaa. Ja mehän on siitä nautittu :) !

Tämä on nyt viimeinen halpislakkausprojektin lakkaus. Ja ensi viikon puolella jossain vaiheessa teen postauksen ja sivupalkkiin äänestyksen, jossa saatte äänestää projektin parhaat kynnet.

Aurinkoista alkavaa viikonloppua kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ai-ai kun sinul onkin ihana blogi, olen aivan myyty! Just niin mun tyyppistä juttua olet tänne laittanut. Liityin ilolla lukijaksesi :)
    Haluaisitko käydä tutustumassa mun blogiini? http://lepikossakuhisee.blogspot.com Mulla on siellä just kynsiaiheinen arvontakin menossa :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Mirja! Käyn mielelläni tutustumassa blogiisi :) !

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät kommentin :) !