perjantai 25. toukokuuta 2012

Vauvauutisia

Hän on täällä!
Helatorstaina meille syntyi pikkuinen poika rv 37+2 eli lähes kolme viikkoa ennen laskettua aikaa. Pienen miehen mitat oli 2980g ja 48 senttiä. Synnytys meni hyvin jälleen kerran ja olin jalkeilla ja hyvissä voimissa jo muutama tunti synnytyksen jälkeen. Perjantaina päästiin kotiin. Vaikka pikku-ukolla oli kiiruumpi maailmaan, kun isolla siskollaan kaksi vuotta sitten, niin hänestä kätilö sanoi heti, ettei ole ollenkaan ennenaikaisen vauvan oloinen. Tyttönen syntyi rv 37+5 ja hänestä sanottiin, että on hiukan ennenaikaisen oloinen. Tällä kertaa synnytin aivan ihanassa Vammalan aluesairaalassa. Hän on hyvin tyytyväinen vauva ja toivottavasti pääsen taas pian käsiksi kynsihommiin. Ensiksi edessä on kasvatusprojektia. Vielä yksi hiukan huonolaatuinen kamerakännykällä otettu kuva. Mutta näin me mentiin osastoaika. Kotoa tuotuja villahousuja ja osaston harsoja käytössä. Koitan palailla pian kuhan aika sallii, mutta nyt menen tuonne pienen mieheni viekkuun, että jaksan huomenna herätä "isojen" kanssa!

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Kuulumisia

Tovi vierähtänyt.

Tässä kuvassa näkyy yksinkertaistetusti syy blogihiljaisuudelle:
Photobucket

Kyllä, kunnon vauvavatsahan se siinä. Kesäkuussa täällä talossa vierailee taas haikara. Joka raskaudessa olen joutunut luopumaan jostain ihanasta ja tärkeästä asiasta pahoinvoinnin takia. Esikoista odottaessa se oli suklaa ja tällä kertaa taas kynnet. Edelleen tuolla on lokakuulta asti odottanut avaamista pari kynsilakkapakettia. Ajatuskin kynsilakasta kääntää vatsan ylösalaisin. Ripsipidennykset poistin heti raskauden alussa siitä syystä, etten halua vauvaa altistaa koville kemikaaleille. Äidin käyttämät myrkythän päätyy vauvaan.

Perhe on kasvanut yhdellä jäsenellä jo.

Photobucket
Victorious Veronica eli Niksu toi marsulaan tyttöenergiaa. Hän on oikein sievä abessiinialainen marsu.

Mitäs muuta... Neiti on kasvanut. Tässä kuva joululta ja tässä ihan tuore versio. Isoveikkakin on kovin kasvanut, mutta taaperosta sen kasvun huomaa selvemmin. Tyttöseni vaikuttaa ikäistään vanhemmalle puhetaitonsa takia, mutta koko sitten tasapainottaa vaikutelmaa. Edelleen hän on aika lyhyt ja useat 80 senttiset vaatteet sopii edelleen sekä kaikki 86 senttiset. Kohtahan hän viettää 2 vuotissynttäreitä. Puhetta ja lauseita tuli jo alle 1,5 vuoden iässä sen verran kuin yli kaksivuotiailta yleensä tulee. Lauseita kuuluu niin kolmi- kuin nelisanaisia ja välillä tulee niin pitkiä rimpsuja, että hyvä, kun perässä pysyy.

Esikoisen kanssa opetellaan lukemisen alkeita ja kirjaimia sekä laskutaitoa. Hän on kovin innostunut luonnosta ja linnuista sekä kaikesta tekemisestä aina korjaustöistä lähtien remontteihin ja puutöihin. Esikoiseni ja tyttöseni ovat todella tiivis sisaruspari keskenään ja leikkivät aina yhdessä.

Oletettavasti tämä blogi tulee olemaan hyvin harvoilla postauksilla kesäkuulle asti ja sitten katsotaan vauvan ja perheen tahtiin juttua uudelleen :) .