perjantai 25. toukokuuta 2012

Vauvauutisia

Hän on täällä!
Helatorstaina meille syntyi pikkuinen poika rv 37+2 eli lähes kolme viikkoa ennen laskettua aikaa. Pienen miehen mitat oli 2980g ja 48 senttiä. Synnytys meni hyvin jälleen kerran ja olin jalkeilla ja hyvissä voimissa jo muutama tunti synnytyksen jälkeen. Perjantaina päästiin kotiin. Vaikka pikku-ukolla oli kiiruumpi maailmaan, kun isolla siskollaan kaksi vuotta sitten, niin hänestä kätilö sanoi heti, ettei ole ollenkaan ennenaikaisen vauvan oloinen. Tyttönen syntyi rv 37+5 ja hänestä sanottiin, että on hiukan ennenaikaisen oloinen. Tällä kertaa synnytin aivan ihanassa Vammalan aluesairaalassa. Hän on hyvin tyytyväinen vauva ja toivottavasti pääsen taas pian käsiksi kynsihommiin. Ensiksi edessä on kasvatusprojektia. Vielä yksi hiukan huonolaatuinen kamerakännykällä otettu kuva. Mutta näin me mentiin osastoaika. Kotoa tuotuja villahousuja ja osaston harsoja käytössä. Koitan palailla pian kuhan aika sallii, mutta nyt menen tuonne pienen mieheni viekkuun, että jaksan huomenna herätä "isojen" kanssa!

5 kommenttia:

  1. Kiva kuulla sinusta ja lämpimät onnittelut suloisesta vauvelista. Ihana juttu! :)

    Palaile kynsihommiin vain rauhassa sitten kun ehdit, täällä me sinua odotellaan. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Pumpulipupu! Tässä hiljaksiin koitan aktivoitua, mutta arjen mukaan mennään. Kolme alle kouluikästä talossa, niin tylsää ei ainakaan tule :) .

    VastaaPoista
  3. Voi Ihanuuksien ihanuus <3!!! Suurensuuret onnittelut ja kiitos viestistäsi<3! Kunhan palaat takaisin, niin ilmoita.
    Mukavia vauvahetkiä teidän perheelle!

    VastaaPoista
  4. Voi että <3. Vähän jo vanha juttu, mutta ei ole blogeissa tullut hetkeen piipahdettua ja nyt sitten lähdin vanhoja tuttuja blogeja selailemaan :).
    Toivottavasti elämä ja vauva-arki on sujunut hyvin :).

    VastaaPoista
  5. Business woman, iso kiitos <3 !

    Tanja, ihan hyvin on mennyt :) . Tavallista arkea, vaikkakin välillä elo ollut totaalisen täyteen buukattua. No kaikesta selvitty perheeseen keskittymällä ja oma aika minimoimalla. Nyt, kun pieninkin alkaa vähän itsenäistyä, voi vähitellen huokaista :) .

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät kommentin :) !