keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Sideswipe ranskis ja maalailua

Eilen mulle tuli mun Nufu paketti Prettystä. Leikin eilen eri lakoilla moneen eri otteeseen. Illalla aloin treenata taas yhden lakkauksen päälle freehandiä ja ideasta tuli sellainen, että lakat läksi omista käsistä ja tilalle tuli tuo idealakkaus.


Tykkään näistä ihan hulluna. Näissähän on siis musta sideswipe ranskis. Mustan kärjen päällä on tuota Nufun vihreää glitter lakkaa.


Koristelut on tehty akryylimaaleilla. maalasin näihin tuollaiset vihreät kukkaset. Keskellä on kolmesta neljään strassia kukkasen keskustana. Lisäksi lisäsin Seppälän kultaista lakkaa dotting toolilla lopuksi korostukseksi.

Tarvikkeet:
Konadin aluslakka
Konadin päällyslakka
China Glazen pikakuivattaja

OPI Pink of Hearts (manin pohjalla)
Fräulein38:n musta lakka
Nfu-Oh Opal Collection, 057 Sour Kissed Apple (mustien kärkien kuorrutuksena)
Kirkkaiden strassien hyrrästä pienimpiä (kukkien keskustassa, ostettu Ebaystä, Suomessa myy Mimax)
Konadin töpöttelyalusta
Appelsiinipuutikku (strassien poimimiseen)
Ohut nail art sivellin (kukkien maalaukseen)
Kaksipäinen dotting tool (kultaisen glitter-lakan levitykseen)
Oumaxin valkoinen ja vihreä akryylimaali (Ebaystä, Suomessa näitä myy Cesars)
Seppälän kultainen glitter-lakka

Ensi kerralla lupaan kyllä jotain muuta kuin näitä ainaisia freehändäilyjä :) . Mulla on tipeillä vaikka mitä suunnitelmia, mutta olen niin hurjasti innostunut nyt noista akryylimaaleista, ettei muita vielä ole tullut toteutettua.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Freehand kukkasta

Otsikkokekseliäisyys, täysi kymppi ;) ? Eilen oli paikallisyhdistyksen hallituksen kokous, johon menin. Ensi vuonna edessä olisi puheenjohtajan paikalle kipuaminen tuossa yhdistyksessä, hui. En halunnut lähteä Korkeasaarikynsillä sinne, joten lakat meni vaihtoon.



Koitin samaan henkeen tehdä käpäliin maalausta, kuin aikaisemman postauksen tipissä. Omiin käsiin en ihan samanlaista saanut, mutta tälläinen tuli. Alla on kolme kerrosta OPIn Dutch 'ya Love Opi? -lakkaa. Päälle on maalailtu tuollaista freehand kukkasta.




Tuon lakan löysin viime viikolla Emotionin alesta. Ihana mustikka-lila, jossa kaunista kultaista shimmeriä vähän. Rakastan <3 .="" p="">


Ihmeiden aika ei ole suinkaan ohi ja vihdoin nappasin tarvikekuvankin ;) .

Konadin päällyslakka (päällimmäisenä, suojaamassa lakkausta ja strassien kiinnitys)
Konadin hopeinen glitterinen nail art lakka (käsinmaalailujen korostuksessa)
Oumaxin akryylimaaleja (Suomessa näitä myy Cesars shop)
Nail art siveltimiä (ebaysta)
Eri kokoisia kirkkaita strasseja sisältävä hyrrä (ebaysta, Suomessa näitä myy Mimax)



Tuli taas harjoiteltua vähän uutta juttua noilla maaleilla. Katsotaan jos tämä kynnellekkin joku päivä pääsee.

Meillä pieni plikka sai ilmeisesti kylmää eilen. Hän nosti yöllä kuumeen. Tällä viikolla olisi tiedossa Robinin keikalle menemistä ja nyt koko keikalle meno on ihan vaakalaudalla, kun tyttönen on kuumeessa. Tosi tylsä juttu. Mutta jos kuume on poissa keikkapäivänä, niin ehdottomasti menemme. Hän on joka päivä kysellyt, että koska pääsee katsomaan, kun Robbari laulaa. Rakkautta, hellyyttä ja lämpöä, niin jospa tauti ymmärtäisi väistyä ja päästäisiin tyttöjen kesken toteuttamaan pikkuiseni unelma.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Korkeasaarikynnet

Eilen mentiin Korkeasaareen. Edeltävänä iltana mietin, että halusin tehdä ehdottomasti teemakynnet. Pääsin jo tuskailemaan oman laattakokoelman kanssa. Mulla on aivan harmittavan vähän eläinaiheisia leimakuvioita.


Kynsillä on Zoyan Midori. Kolme kerrosta, peittää hyvin. Pikkurillissä on vinomani, jossa on käytetty Fräuleinin mustaa kynsilakkaa ja sen päällä OPI:n Muppet-kokoelman Fresh Frog of Bel Air. Vinomanin rajauksena on Rion nail art pen setistä vihreää.




Leimauksissa pohjalla on bambunversot Konadin laatasta m66. Peukussa on pitsinen leopardikuvio laatasta m57. Etusormen tassunjäljet m10, keskisormen haukka, m28 ja pikkurillin seeprakuvio m69. Nimettömän kuviot on Konadin m28 ja hämähäkin seitti on osa Bundle Monsterin laatassa olevaa hämähäkin seittiä. Laatan numero on BM13. Kärjissä havaittavissa pientä ruttua, koska menin nukkumaan vissiin kynnet liian kosteina. Nämä taas menee sarjaan, ihan kiva, mutta haluan pian jotain muuta.


Kynnet kävin kuvaamassa aamulla, ennen lähtöä. Ulkona oli satanut ja näin kauniille näytti meidän päärynäpuun oksat aamu-auringossa. Oli aika huikaisevan kaunis kuvaustausta <3 .="" p="">
Mulle saapui vihdoin uudet akryylimaalit:


Tämä on ihan pikaisesti väännetty, mutta menettelee. Joten freehand harjoittelut jatkuu ensi viikolla. Pidän joku päivä ensi viikolla sellaisen päivän, että kuvaan kaikki puuttuvat tarvikekuvat ja päivitän ne noihin postauksiin. Koittakaa kestää vielä vähän tarvikekuvattomuutta. Nauttikaa auringosta, niin minäkin teen :) .

torstai 25. heinäkuuta 2013

Hidden treasure

Eilen illalla kynsilakkalaatikolla tonkiessa käteen tarttui Zoyan Tanzy.


Tanzy on aivan ihana lakka Sunshine kokoelmasta. Super shimmerinen kultainen oranssi. Aivan ihana kesälakka. Ja syksyynkin sopii hienosti. Talvella usein vierastan oranssia. Etenkin loppukesästä ja syksystä on oranssi kausi usein.


Tälläiset niistä tuli. Aarresaari -henkeä. Alla on kolme kerrosta Zoyan Tanzyä. Liukuvärjäys on tehty Konadin lakoilla. Ja päällä on ns rainbow glitteriä. Eli sitä valkoista/kirkasta glitterpölyä.



Leimat on laatoista M77 ja m14. Kynsillä on on M77:n timanttien tilalle upotettu strasseja. Ja nimettömässä ei ole leimauksia vaan pisara-strasseja.

Tarvikekuvan ja tarvikkeet päivitän myöhemmin paikalleen :) . Nyt täytyy saada äkkiä sisähommat tehtyä, kun ulkona paistaa ihana arska. Aivan oivallinen auringonottokeli! Nyt voi olla vähän laiskuutta ilmassa täällä bloggailun kanssa. Pikkuiseni tekee hampaita ja pitää äidin kiireisenä yötä myöden. Väsy meinaa hiukan painaa silmää. Mutta nauttikaahan upeista keleistä :) !

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Synttärikynsiä

Esikoiseni täytti tänään seitsemän vuotta. Siksipä väsäsin synttärikynnet omiin käsiin. Hän sai toimia "designerina" ja minä toteutin :) . Hän halusi äidille vihreät kynnet. Joten latasin kaikki vähäiset vihreät lakkani pöytää. Color Clubin What A Shock valikoitui sieltä. Hän halusi paljon kiiltoa äidille, joten latasin pöytään kaikista kimaltavimmat glitterini. Ja sieltä nousi OPIn Muppet-kokoelman Rainbow Connection.

Minulla oli pöydällä Konadin Charming Nails laatta. Ja hän sieltä sanoi haluavansa salamat äidille. Siinä vaiheessa pääni oli jo vähän pyörällä. Shokkivihreää ja super bling-blingiä sekaisin eikä ollut ollenkaan sellainen värikäs olo :D .

No minä lisäsin lakkoihin vielä OPIn Pink of Heartsin. Ja johan alkoi toimimaan eikä tarvinnut päänsärkyä kynsistä hankkia ;) .


Koko kynnellä siis yksi kerros OPI:n Pink of Heartsia. Smile linen rajasin ihan ohuella nail art siveltimellä käyttäen vihreää väriä ja sen jälkeen koko kärki vihreäksi. Smilelineen levitin myös hiukan töpöttelemällä Rainbow Connectionia ja sen jälkeen tökkäsin hileitä satunnaisiin kohtiin  kynnen nakumpaan osaan. Sen jälkeen peukkuun salamat.


Hupsuttelin vielä laittamalla pikkurilliin pääkallon, jolle vihreät silmät strasseista.

Nyt en jaksanut vielä otttaa tarveainekuvaa. Syy on tämä:


Tiedättekö sanonnan suutarin lapsella ei ole kenkiä? Meidän mukulat saa kyllä "kenkansä", mutta ne "kengät" tuppaa jäämään pikkiriikkisen viime tinkaan. Eilen illalla esikoinen alkoi kyselemään minulta, että millaisen synttärikortin hän saa. Glups. Niin pitäisiköhän sellainenkin aloittaa. Kortti on meillä melkein yhtä odotettu juttu kuin lahja. Ja nimenomaan äidin tekemä kortti. Tällä kertaa korttiin tein noita esikoisen rakastamia oksia. Vähän vähemmän kukkasia kuin normaalisti. Kaiken maailman pörriäisiä. Sateenkaari-tyylinen värikäs tausta. Ja Pinokkio keskelle. Luulen kyllä, että vuoden päästä Pinokkiot ei enää kelpaa, vaan on ostettava jotain isomman pojan 3D kuvia.

Huikeat fiilikset oli kyllä yöllä tehdessä sitä. Tämä kortti tuli meinaa valmiiksi aika lailla samoilla minuuteilla kuin esikoinen syntyi. Seitsemän vuotta äitinä. Upea matka! Ja matka jatkuu koko loppuelämän.

Aamu aloitettiin munakkaalla ja jenkkipannareilla. Jenkkipannarit sai suomalaisittain kaveriksi kermavaahtoa ja vattuhilloa. Tänään vielä jatketaan esikoisen toivoman lasagnen merkeissä herkuttelua ja lisäksi koitan saada jälkkäriksi vielä Angry Birds-leivoksia tehtyä. Saa nähä miten mun käy niiden leivosten teossa :D .

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Minttu-kultaa ja Zoya-köynnöstä

Nämä kynnet mun piti tehdä jo eilen, mutten ehtinytkään. Eilen käytiin taas mökkisaunassa. Ja ihasteltiin pikkuista pörröistä oravaa, joka esitteli ruuanetsintätaitojaan meille, vaikka tuijotettiin sitä ikkunasta ihan vieressä.

Viime viikolla sain kumman päähän pinttymän noista Zoya-lakoistani ja halusin testata niitä leimailuun. Tässä tulos:


Viikonloppuna kävin lakkaostoksilla taas Seppälässä. Löysin sieltä alesta ihanuuden ja pari normihintaista.



Ihanuus on tämä Wild&Mildin 1$ Bill. Vihertävän minttuinen, ihana lakka täynnä pientä kultaista hippua. Peittävyys voisi olla parempikin ja kuivattelussa meinaa lähteä järki. Mutta se on silti, ihana. Kaiken vaivan arvoinen.


Kuten arvata saattaa, niin Zoya-leimailuidea siirtyi tälle lakalle. Tämä on kyseiseen koristeluun riittävän vaalea lakka. Ja riittävän kaunis.

Homma ei mennyt ihan kuin strömsössä kaikissa kynsissä. Tämä vaati pikakuivattajaa, eikä konadit meinanneet tarttua pikakuivattajan päälle. Pikakuivattajalla tulee ainakin omiin kynsiin niin liukas pinta, ettei siihen meinaa konadoinnit tarttua ongelmitta.


Kun olin saanut nämä tehtyä ja mielestäni riittävästi kuivatettua, aloin tehdä ruokaa. Ja tämä peukku rullaantui ja meni uusiksi :( . Harvoin on yhtä paljon harmittanut lakkauksien rikkoutuminen. Viihdyn näissä todella hyvin. Peukun teen illalla, lasten mentyä nukkumaan, uudelleen.


Kynsillä on kolme kerrosta tuota 1$ Bill lakkaa. Leimaukset on tarkoituksella siis hailakat ja vaaleat. 


Leimat on Konadin laatasta M20. 


Tarvikkeet vielä tässä yhteiskuvassa:

China Glazen pikakuivattaja (värilakkakerrosten päällä)
OPI Start-To-Finish (pohjustuksena)
Wild&Mild 1$ Bill
Kultahippuista nail art lakkaa (ebaystä isossa setissä)
Konadin violetti leimauslakka (perhosten leimaus)
Zoya Reece (kukkaköynnösten leimaus)

Hyvää alkavaa viikkoa harmaudesta huolimatta :) !

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Wiuhkoja kynsille

Nämä olin tehnyt jo aihemmin tipille. Teen aika paljon kynsiä valmiiksi tipille ja sitten myöhemmin toteutan ne. Nytkin on aika läjä noita tippiluonnoksia, joten ideoiden riittävyys on taas hetkeksi turvattu :) .


Kynsillä kolme kerrosta Wild and Crazyn Summer Neonia. Keskisormessa ja peukussa nopeat viuhkat nail art lakoilla. Nail art lakkana on Ebaystä isossa setissä ostettua minttua nail art lakkaa. Viuhkojen välissä on Konadin hopeista nail art lakkaa ja viimeistelynä isot timantit.


Glitz&Glamissa oli myös vasta ihana minttu nail art lakka esillä. Kurkatkaahan :) .



Tarvikkeet:
Wild&Crazy Summer Neon (Seppälä, nykyään merkki kantaa nimeä Mild and Wild)
Konadin aluslakka (myydään esim. Cesar's Shopissa)
Konadin päällyslakka (viimeistelykerros ja strassien päälle kunnolla tätä, jotta pysyvät lujassa kiinni, myydään Cesar's Shopissa)
China Glazen pikakuivattaja
Sure Promisen vihreä nail art lakka (myydään Ebayssä isossa satsissa)
Isot timantit (saatu tuo pussukka pari vuotta sitten Born Pretty Storesta)

Kaikessa yksinkertaisuudessaan, nämä on melkein tylsät jopa. Toisalta tykkään, toisalta en. Mutta äsken kävin taas lakkaostoksilla ja mulla on taas kolme uutta lakkaa kynsille asti. Ja kuten mainittu, konad-salkku täynnä tippejä, joissa on uusia lakkaussuunnitelmia.

Hyvää viikonloppua kaikille lukijoille :) ! Muistakaa äänestys! Vielä tämän päivän ja huomisen voimassa.

torstai 18. heinäkuuta 2013

Super Girly

Jos viimeksi mentiin värikkäästi, niin nyt palattiin taas sinne omimpiin väreihin. Oikein tyttömäistä, joka pyörii melkein ällöyden rajamailla ;) .



Pohjalla on Wild and Crazyn Ticlish Toes, töpöttely tehty Golden Rosen Holographic sävyllä 120. Kärjissä on vähän OPIn Excuse Moi -glitterlakkaa. Leimailut on Bundle Monsterin ekasta laattapaketista, kolmella eri sävyllä. 


Tarvikkeet taas vasurista:

Wild and Crazy Ticlish Toes (Seppälä)
Golden Rose Holographic 120 (Seppälä)
OPI Excuse Moi


Konadin leimauslakat valkoinen, vaaleanpunainen, vähän vahvempi pinkki (nyt en tähän hätään tarkkaa nimeä muista). Ja Konadin päällyslakka.

Kuvasta puuttuu peukuissa käytetyt strassit, Konadin glitterinen nail art lakka (perhosten siivissä) ja Konadin aluslakka sekä Konadin kynnenkovettaja.


Edit. Lakkauksen tarvikkeet lisätty

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Varvaslakkausta ja Zoya-äänestys

Eilen illalla myöhään sain inspiraation, että nyt vihdoin viimein lakkaan varpaat. No, kun Seppälässä kävin, niin joku kiva varvaskynsilakka oli se, mitä lähdin hakemaan. Mulle on tulossa kyllä geelilakat, mutta odottelen niitä vielä postista. Soitin tänään postin asiakaspalveluun ja kuulemma ei vielä näy heillä seurannassa. Ajattelin ensiksi olevani kärsivällinen ja odottavani ne geelilakat kotiin. Mutta eilen American Horror Storyn jälkeen tuli sellainen olo, että kyllä mä kuitenkin ne varpaat lakkaan yhteen kertaan tavislakalla, kun sitä varten olen oikein Seppälästä lakkoja hakenut ;) .

Mutta niihin varpaankynsiin.


Taas tuli niskajumppaa :-/ ... Näissä voi olla sitten jonkin verran virheitä. Sen verran myöhäinen lakkailukellonaika ja huono valaistus.. Värilakkana Dreamy Poppy Wettikseltä. Isovarpaan leima on Konadin laatasta M35. Dottingtoolilla tein pienen pilkkurivin myös isovarpaisiin. Pikkuvarpaissa vuorottelee hopeiset mikrohelmet ja strassit. Strassien ja mikrohelmien asettelu oli ehkä kaikista työläin osa tätä. Tämän tyylisiä on aijemmin asetteluja, joissa on mikrohelmiä ja strasseja vierekkäin on täällä ennenkin nähty :) .


Tarvikkeet jälleen vasurista:

Wet'n Wild Dreamy Poppy
OPI I Lily Love You (toisessa jalassa Poppyn päällä)
OPIn Start to Finish Formalhydenittömänä (aluslakkana ja osin myös päällyslakkana)
Konadin valkoinen leimauslakka
Konadin päällyslakka
Valkoinen nail art lakka Riolta (isovarpaiden pilkut)
Konadin hopeinen glitter nail art lakka (isovarpaiden pilkut)

Kuvasta puuttuu dotting tool, pikkustrassihyrrä, iso strassihyrrä ja hopeiset mikrohelmet

Kuten tekstistä kävi ilmi, niin toisessa minulla on vielä ihanaa glitteriä. Mutta sitä jalkaa en nyt valitettavasti kuvaa. Syy siinä, että multa lähti yksi päivä pikkuvarpaan kynsi siitä jalasta. Siinä on kuitenkin sellainen ohut kerros kynttä, jonka lakkasin. Mitään ei huomaa kauempaa. Mutta valitettavasti en kuitenkaan halua järkyttää teitä lähemmällä tarkastelulla.

Eilen valittelin sitä, että lähimästä Seppälästä on vähentynyt lakat. Olin sitten reipas ja latoin palautetta siitä Seppälän nettisivujen kautta. Klikkasin vielä sen, että toivon vastausta sähköpostiini. Katsotaan mitä vastaavat :) . Toivon, että palautteellani olisi jotain merkitystä ja muutosta tulisi.

Olen tässä muutaman päivän kehitellyt itselleni uutta haastetta ja toivon teidän apua siihen. Avaan tuohon sivupalkkiin äänestyksen. Tällä kertaa aiheena on Zoyan lakat.

Homma toimii niin, että äänestys on tämän viikon auki. Valitsen kymmenen eniten ääniä saanutta lakkaa. Ja teen lakkaukset niillä kymmenellä lakalla lähiviikkoina. Pyrin useamman lakkauksen Zoy'illa tekemään per viikko. 

Mutta tuumasta toimeen. Tässä väriryhmittäin ryhmitelty Zoy'iani:


Kuva 1 vas ylhäältä:
Reva
Gloria
Reece
Katy
Happi
Emme

Kuva 2:
Lisa
Sarah
Kimmy
Lana
Gwin


Kuva 3:
Goldie
Tanzy
Tiffany
Rica

Kuva 4:
Valerie
Faye
Adina
Midori
Apple

Kuva 5:
Crystal
Tallullah
Laney
Ginessa

Toivoisin jokaiselta äänestäjältä kymmentä ääntä :) . Ja aikaa on äänestää sunnuntaihin 21. päivä kello 23:59 asti. Ja äänestyshän tosiaan löytyy tuosta sivupalkista.

Ensi viikolla on luvassa myös vanhimman poikani ideoimat kynnet, kun hän täyttää silloin 7v.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Bollywood kukkaa ja pienen tytön kynsiä

Sunnuntaina iski hirveä lakkahimotus. Halusin saada jotain uutta ja kivaa. Joten marssin lähikaupungin Seppälään hakemaan uutta lakkapulloa. Harmi kyllä, siellä oli lakkamäärät pienentyneet huomattavasti :( . Mutta kyllä sieltä jotain löytyi.


Niin huomasitteko sanamuodon, mun piti mennä lakkaa hakemaan ;). Kuinka kävikään? Kolme pakko saada -sävyä löytyi :D . Vasurista: Wet`n Wild Dream Poppy ja Blazed. Ja Seppälän oma bling bling lakka. Kuvausalustaksi pääsi tyttöseni ihana viime vuonna ostettu Gymboreen korallin värinen neuletakki.

Näistä aineksista lähdin tekemään kynsiä. Varoitan muuten jo valmiiksi, että kynsinauhat on kuivassa, halkeilevassa kunnossa, koska mökkireissulla olin unohtanut käsirasvan ja kynsinauhaöljyn kotiin.


Värilakaksi pääsi Blazed ja kärkiin töpöttelin Seppälän bling bling lakka. Maalasin kynsilakoilla freehandinä kukkaset keskisormeen ja peukkuun. Kukat sinänsä ihan kivat, mutta erottuvuus ja tarkkuus ei lakoilla ole paras mahdollinen. Viikon-parin sisällä tulee kuitenkin uudet akryylivärit, joten sitten saadaan freehandailuun parempi erottuvuus.


Tarvikkeet vasurista:
OPIn Star to Finish Formalhydenitön (sekä alus- että päällyslakkana)

Seppälän glitterlakka
Wet'n Wild Blazed

Rion nail art lakkoja freehandailyssä

Kuvasta puuttuu kolme sivellinta ja Konadin töpöttelyalusta, joita käytin apuvälineinä freehandailyssä



Meillä pikkuneiti on pitkään toivonut kynsiä itselleen. Se tarkennettakoon, että olen aika tiukkapipo enkä kovin usein suostu näin pienen tytön kynsiä lakkamaan. Hän on vasta kolme vee joten tämä oli vasta toinen lakkaus tälle vuotta. 

Hän sai valita Zoyan lakoista mieleisensä. Adina oli mieleinen ja tyttöseni pitääkin paljon vaalean violetista Zoya on laatulakoista vähemmän myrkkyjä sisältävä. Alle päätyi Opin formalhydenitöntä Start to Finishiä. Kuvassa ei hyvin näy, mutta kynsillä on myös kärjissä pikkuisen violettia glitter-lakkaa, Wild and Crazyn Purple Glitteriä. Leimaukset on Konadin laatasta m9. OPIn Start to Finishiä on myös päällyslakkana ja lakkaus viimeistelty pienillä vaaleanpunaisilla strasseilla. Värilakkaa ei ole kuin yksi kerros, koska hän ei vielä jaksa niin pitkää aikaa istua paikallaan, että saataisiin monikerroksisia lakkauksia kuivateltua.

Vaalean lilan mekon tyttöseni halusi myös kolme vee kuvaansa. Tämä kuvattu siis huhtikuussa, kun tyttöseni juhli 3v synttäreitään. Mekon tilasin ulkomailta.

Kuva löytyy täältä .


Meillä täällä tänään harmaa päivä. Aurinko välillä pilkahtelee ja välillä kiertää mustat pilvet. Tuuli saa ikkunat välillä paukkumaan. Flunssa alkaa vähän hellittää, mutta yskä edelleen kova. Ei ole kuin vajaa kuukausi, niin esikoiseni aloittaa koulun. Hurjaa! Vasta hänkin oli sellainen vähän yli 3kg nyytti. Niin ja reilu viikon päästä hän täyttääkin jo seitsemän vuotta. Aika menee hurjaa vauhtia. 1,5 vuotta, niin omat kolmekymppiset edessä :D . Ihanaa maanantaita! Siivouspäivä. Harmaudesta huolimatta kesästä nautitaan :) .

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Color Club -jännitystä

Color Clubin pitäisi tänään julkaista jotain. Facebookissa on ollut muutama vihjekuva.

Kuva Color Clubin facebook-sivu

Kuva  Color Clubin facebook-sivu

Parantumattomana Sinkkuelämä-fanina toivon tottakai jotain Sinkkuelämä aiheista.

Minä olen mökkeilemässä muutaman kymmenen kilsan päästä kotoa. Isommat lapsukaisetkin tulee tänään reissusta pois. Ja yhden yön reissu oli tämä eli kotiin mennään tänään. Täällä on aivan upeita kukkasia ja kynsi-inspiraatiota saa taas :) .






Kaikki kuvat on puhelinlaatuisia tällä kertaa. Suomen kesä on ihanaa!

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Color Club Alter Ego Keep it Under Cover

Upea sunnuntai! Tosin mainittakoon, että mulla painaa vähän univelka silmää. Katselin illalla kauhuleffan ja siihen perään mielenkiintoisen dokkarin niin, että pikkutunneille mentiin. Ja loppuyön päättikin pieni hammastehtailija hakea turvaa imetyksestä. Mutta sain mä vähän aamusta nollata univelkaa ja olen vasta kolmisen tuntia ollut hereillä. Nyt kello on siis vähän yli 12. Edes muutama vähäkatkoisempi tunti unta. Ei tästä väsystä voi kyllä syyttää kuin itseään.


Hidas aamu ja juon nyt vasta aamukahviani. Roudasin koneen ja kahvin pihalle. Istun puolivarjossa ja silti aurinko lämmittää ihanasti selkää. Tulee lämmin päivä. Linnut pitää konserttia takanani ja heinäsirkat sirittää. Tuulen vire viilentää. Kesä ja maalaiselämä on ihanaa! Mutta en tullut tänne höpisemään vain aamukahvistani (tai siis aamucappucinosta). Kuten otsikko kertoo, tulin esittelemään eilen illalla swatchailemiani lakkoja.


Tämä lakkakokoelma on jo melkein kaksi vuotta odottanut swatchailua, mutta eikös se mene niin, että enemmin myöhään kuin ei milloinkaan :D . Tämä kokoelma on sanalla sanoen ihana. Kohta syksy kolkuttelee ovelle, niin entistäkin ajankohtaisempi taas. Monet sävyt on syvän shimmerisiä ja osasta tulee mieleen rakastamani Zoyan shimmer-lakat. Zoyalla on paljon syviä, monissa sävyissä hehkuvia shimmer-lakkoja. Lakkoja, jotka saattavat eri valoissa näyttää totaalisen erilaisille. Koitin näihinkin ottaa vähän eri kuvauspaikkoja valoa vaihdellakseni, mutta kaikki on kuvattu ulkona puolivarjossa.


Tässä koko sakki yhteiskuvassa. Vasurista: Alias, Alter Ego, Secret Agent, Masquerading, Ulterior Motive ja Total Mystery.




Ensiksi lähempään tarkasteluun pääsee Ulterior Motive. En taas tiedä mikä tätä bloggeria vaivaa, kun viskoo kuvat kyljelleen, vaikka ne on oikeaoppisesti käännetty kuvankäsittelyohjelmalla. Mutta koittakaa kestää. Tämä lakka on syvä, magnetan pinkki. Paljon sähkönsinistä shimmeriä, mikä tekee siitä todella kylmän jäisen. Tämä olisi oikein oivallinen pikkujoululakka.


Tässä on kokoelman syvin violetti. Violetin/lilan sävyissä hehkuvia lakkoja on tässä kokoelmassa peräti neljä. Mutta neljännen niistä lasken kyllä enemmän siniseksi. Tämä syvin violetti on Alias. Alias sisältää hurjasti kultaista shimmeriä sekä violettia shimmeriä. Tämä olisi aivan upea Halloween lakka. Syvä, muttei synkkä sävy. Hyvin luumuinen violetti.


Jos edellinen lakka oli luumu, niin tämä pääsee painimaan keskililojen kuten laventelin kanssa. Laventeli on kylmä sävy, mutta tämä sen sijaan kuitenkin on lämmin. Hortensia olisi varmaan hyvä vertailukohde. Paljon kultaista shimmeriä. Todella monivivahteinen sävy. Kiva piristämään vaikka jotain neutraalin väristä villapaitaa, mutta seurustelee hienosti jopa upean juhlalookin kanssa. Näyttävä!



Meinaa mennnä jo vähitellen nimet ja kuvat sekaisin. Mutta tämä on siis Total Mystery. Kutsuisin tätä enemmin sähkön siniseksi, mutta violettiin taittavaksi sellaiseksi. Tämäkin oikein oivallinen pikkujoululakka ja tämä olisi upea myös kovien pakkasten lakaksi. Vaikka konadoitujen lumihiutaleiden ja valkoisen irtoshimmerin kaveriksi. Se menee ehdottomasti ensi talvena testiin.


Secret Agent on huomattavasti rauhallisempi lakka. Ihan kurjenkellon värinen lakka. Sen pariksi sopii mainiosti glitterit ja antaa rauhallisemman taustan monipuolisemmille koristeluille. Sisältää kuitenkin ihan hiuksenhienoa shimmeriä eli suinkaan ilmeetön se ei silti ole. Ilmeettömät lakat melkein huutaa parikseen nail arttausta.


Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä sanahirviö, Masquerading. Tämä on vaalea, rauhallinen metallisävy. Turkoosiin meneväksi vihreäksi sanoisin. Beigeen menevää shimmeriä. Olemukseltaan hyvin samankaltainen olemukseltaan kuin Secret Agent, mutta selkeästi metallisempi sävymaailmaltaan. Aika hauska sävy.

Bikinit päälle, aurinkoa ottamaan. Tänään täytyy nauttia, koska ensi viikolla pitäisi säätiedotuksen mukaan viiletä. Aurinkoiset sunnuntait!