Nyt pahoittelen lukijat jo valmiiksi, mutta tämä aihe korpeaa mua henkilökohtaisesti niin paljon, että pakko nostaa esiin. Haluan nostaa sen juuri täällä esiin, koska tämä löytyy googlella ja aika paljon ihmiset tuntuvat googlettelevan eri asioita.
Tässä jutussa puhutaan nyt paljon kiintymys/läheisyysvanhemmuudesta. Jos ilmiö kiinnostaa eikä aijempaa taustatietoa aiheesta ole, niin kannattaa lukaista
täältä pari kirjareferaattia. Erityisesti
tämä, koska se on erittäin rentoa ja nykyaikaista tekstiä, jonka takaa löytyy suurperheen vanhemmat.
Luin
Olivia-lehdestä vasta kirjoituksen vaistovanhemmuudesta("Relaa mutsi"). Juttu nostatti ainakin omat hiukseni pystyyn. Ensimmäinen reaktio jutun luettua oli se, että ei hyvänen aika mihin tämä yhteiskunta on menossa. Jatkuvasti törmää näihin läheisyysvanhemmuutta teilaaviin kirjoituksiin. Milloin ampumalinjalla on ollut kotiäidit ja nyt taas vuorossa läheisyyttä kasvatuksessa arvostavat vanhemmat. Tämä kaikki kritiikki kirjoitusta kohtaan kumpuaa on kokemuksen syvällä rintaäänellä. Mahdun vallan mainisti tuohon kiintymysvanhempi termiin ja olen melkolailla kaikki aihepiirin kirjat plärännyt läpi myöskin arjen vinkkien toivossa ja sen takia, että halusin muihin peilata omaa vanhemmuusnäkemystä.
Jutussa vilisi hurja määrä asiavirheitä. Ensinnäkin läheisyysvanhemmuus, joksi sitä mieluiten nimitän, on hyvin kaukana curling vanhemmuudesta. Lapselle luodaan rajat. Vaistovanhemmuuden sisältä löytyy kyllä myös monia eri näkemyksiä. Osa luottaa rankaisuttomaan kasvatuskulttuuriin ja löytyy myös vapaan kasvatuksen kannattajia. Itse en kuulu kumpaankaan noista. Joissakin asioissa saattaa löytyä omasta kasvatuksesta jopa autoritäärisen kasvatuksen piirteitä. Tuntuu kuin jutun kirjoittaja olisi perustanut pelkästään käsityksensä netin juttuihin perehtymättä esim. aihepiirin kirjallisuuteen. Meillä jäähytetään tulevaisuudessa tarpeen mukaan lapsia ja nyt vasta lasta. Jäähy ei oikein toteutettuna ole mitenkään ristiriidassa läheisyyden ja lapsen tarpeisiin vastaamisen ajatusten kanssa. Vaan keino antaa lapselle tilaa rauhoittua. Onpa meidän talossa sekin kuultu, kun esikoinen menee itse ovet paukkuen jäähylle.
Mitä sitten läheisyysvanhemmuus on? Läheisyysvanhemmuudessa pyritään vastaamaan keskimääräistä enemmän lapsen läheisyydentarpeeseen ja huudatusta vältetään. Vauvaiän jälkeenkin ilmiöön kuuluu keskusteleva kasvatuskulttuuri, lapsen ikävaiheen ja henkilökohtaisen yksilöllisyyden huomioon ottaminen sekä lasten tasapäistämisen välttäminen. Monet myös kannattavat lapsen ottamista oikeaan arkeen mukaan. Ikäänkuin lapsi on keskipisteessä, muttei keskipisteenä. Ollaan lähellä käytettävissä, jos lapsi niin haluaa ja vietetään yhdessä aikaa ilman, että lapsi olisi jatkuvasti huomion keskipiste.
Toinen asia, joka pisti silmään, on se, että jutussa morkattiin vanhempia, jotka on aidosti ylpeitä suuritarpeisesta lapsestaan. " Ylppöläinen kasvatus on vain vähitellen vaihtunut kiintymysvanhemmuuden 2000-lukuiseen tulkintaan, jossa ylpeillään sillä, mitä nopeammin kantoliinasta pois nostettu lapsi ahdistuu." Yhden suuritarpeisen lapsen äitinä nään tämän kaltaisen vanhemman tunteiden tulkinnan erittäin vaarallisena.
Muistellaanpa menneitä omasta näkökulmastani. Esikoiseni herätti 1-2 h välein öisin joka yö tuonne 1v4kk ikään. Kaipasi runsaasti syliä ja läheisyyttä päiväsaikaankin ja oli melko temperamentikas jo vauvana. Olin todella onnellinen kantoliinasta. Ilman sitä en olisi saanut tehtyä mitään kotitöitä. Ja kiintymysvanhemmuuden ajatusmaailma oli sellainen jossa oli kuin kotonaan. Lapsi on täysin normaali, vaikka se vaatii paljon. Kun itselleen pystyi toteamaan faktat ja olemaan onnellinen siitä, että lapsi on millainen on, auttoi paljon jaksamisessa. Jos lapsen tarpeet olisi olleet tabu, kuten edelleen monin paikoin suuritarpeisuus mielletään, ei varmaan synnytyksen jälkeinen masennus olisi kaukana ovelta ollut. Kaikenlaiset lapset tulisi pystyä hyväksymään sellaisena kuin on. Joten miksi sitä faktaa ei saisi todeta ääneen onnellisena, että lapsi tarvitsee minua? Miksi ei saisi olla ylpeä lapsestaan, vaan pitäisikö tässäkin taas lyödä lapselle otsaa uusi diagnoosi diagnooseja rakastavassa yhteiskunnassa?

On fakta, että lastenvaunut on olleet vasta vähän aikaa olemassa kuten sitterit ja sun muut. Ennen lapset ovat keikkuneet aina vanhempaan kiedottuna jollain kantovälineellä vuosituhansia. Joten ei liene ihme, jos on paljon ns. suuritarpeisia lapsia, koska ihmisillä on vasta niin vähän aikaa ollut tottua olemaan jo vauvaiästä asti vanhemmasta irrallaan. Aijemmin lapsen laskeminen maahan on lapselle tarkoittanut sitä, että se on hylätty ja hengen vaarassa, joten ihmekkö tuo lienee jos edelleen syntyy lapsia, jotka ahdistuu joutuessaan kauas ihokosketuksesta. Mutta kantoliinat ja lastenvaunut eivät poissulje mitenkään toisiaan. On toki vanhempia, jotka valitsevat vain kantoliinan, eivätkä rattaita halua omistaa. Mutta niitä on vain marginaalinen joukko ihmisistä, jotka kantavat lasta jollain ergonomisella kantovälineellä.

Mitä tulee kantoliinoihin, sormiruokailuun, kestovaippohin, vvv:hen (eli vauvojen vessahätäviestintään) ja kiintymysvanhemmuuteen, ne ovat kaikki erillisiä ilmiöitä. Kantoliinaa usein käytetään apuvälineenä läheisyyden tarjoamisessa lapselle, joten tuo ilmiö on erittäin suosittu läheisvanhempien keskuudessa. Kestovaipat ovat enemmänkin osa ekologista vanhemmuutta tai luomuvanhemmuutta. VVV ja sormiruokailu tukevat lapsentahtisuutta, mutta löytyy paljon läheisyysvanhempien lapsia, jotka eivät sormiruokaile. Kuitenkin voi olla aivan hyvin läheisvanhempi ilman yhtään kantoliinaa, vauva pinnasängyssä nukkuen ja vaikka lasta pulloruokkien. Kaikki noiden perinteisten läheisyysvanhemmuuteen liitettyjen ilmiöiden läheisyyden voi tarjota muutenkin.

Perhepeti kuitenkin helpottaa yöheräilyä. Kuten aijemmin jo totesin, kantoliina helpottaa vastaamista lapsen tarpeisiin samalla kun jättää hoitavan vanhemman kädet vapaiksi. Ja isätkin voi kantaa. Meilläkin isiltä löytyy oma kantoreppu, joka on merkiltään Ergo. Ei tarvitse olla kolmea vuotta kotona ollakaseen hyvä kiintymysvanhempi eikä kiintymysvanhemmuuden ajatuksia tarvitse heittää roskakoriin työelämään siirryttäessä oli sitten missä vaiheessa tahansa lapsuutta tai jopa vauvaikää edessa se töihin siirtyminen ja lapsen siirtyminen päivähoitoon.
Kannatan erittäin suuresti sitä, että vanhempien on kuitenkin oikeus saada tietoa esim. unikoulujen haitoista, imetyksen hyödyistä ja lapsen tarpeista. Vertaan sitä samaan kuin esimerkiksi ihmisten oikeudesta saada tietoa sokerin haitoista ja terveellisestä ruokavaliosta. Tottahan toki siinä aina joku syyllistyy tiedosta ja joku voi alkaa tiukkapipoiseksi ortorektikoksi. Mutta valtaosa syö silloin tällöin sokeria, vaikka muuten pyrkivät terveellisyyteen. Samanlaisena nään itse tuon ajatuksen lapsen huudatuksen välttämisestä kiintymysvanhemmuudessa. Eiköhän kaikille tule tilanteita, jolloin lasta ei voi juuri sillä sekunnilla ottaa syliin, vaikka lapsi itkisi. Kukaan ei ole täydellinen vanhempi. Mutta jos sokeria vetää kaksin käsin kurkusta alas, niin tottakai sillon on ehkä syytäkin tiedosta syyllistyä. Syyllistyminen kun ei ole huono ilmiö, vaan saa aikaan muutosta. Samoin jos vauva jätetään toistuvasti yksin itkemään pitkäksikkin ajaksi, niin seurauksena voi olla, että vauva kokee itsensä hylätyksi, koska vauvojen aikakäsitys on erittäin rajallinen ja etenkin vastasyntyneiltä se puuttuu. Joten eiköhän silloin vanhemmalle ole hyvä tarjota tietoa haitoista, jota tuollainen toiminta voi lapsen kehityksen kannalta aiheuttaa. Mutta jos terveellisen ruuan kannattajista löytyy kourallinen ortorektikkoja, jotka ahdistuu jo pelkästä sokerin ajattelusta, niin tekeekö se koko sakista ortorektikkoja ja terveystiedosta natsismiin verrattavissa olevan ilmiön? Ei mielestäni.

Tiedosta syyllistyminen kertoo paljon siitä, että vanhempien omaa itsetuntoa tulisi tukea. Siinä voi jokainen tehdä oman osansa. Etenkään tuoretta vanhempaa ei saa kukaan kritisoida ja jokaisen joka kuulee toisen sellaisen kohteeksi joutuvan, on oikeus ja velvollisuus puolustaa toista. Itse käytän yleensä sanamuotoa, että "Annas nyt olla Aili, kyllä Milla tietää mitä tekee. Milla on hyvä vanhempi." Vanhemmuustavasta riippumatta kaikilla on oikeus tulla hyväksytyksi niin pitkään, kun lapsen tarpeet tulee täytetyksi (rakkautta, ruokaa jne) ja lastensuojelulain sisäpuolella liikutaan. Tottakai, jos tietää, että perheessä käytetään fyysistä kuritusta, ajellaan ilman turvaistuimia alle kolmevuotiaiden kanssa tms., niin silloin jokaisella on velvollisuus puuttua. Mutta senkin puuttumisen voi tehdä rakentavasti ja toista tukien. Aina löytyy inhimmillisiä syitä taustalta ja tuskin kukaan huvikseen lasten turvallista kasvua vaarantaa.
Jokainen voi tarjota vanhemmille apua. Koliikkilapsen äiti tuskin pahaksi pistää, jos saisi parituntia nukkua sillä välin, kun joku muu kantaa huutavaa lasta. Eikä ole vaikeaa opetella vanhempaa auttavan henkilön auttamaan lapsi rinnalle. Näissä asioissa tottakai kannattaa kunnoittaa vanhempien tapaa ja antaa vaikka pullosta korviketta, jos vanhempi niin tahtoo.

Läheisyysvanhemmuus ei ole keltään pois. Tämä minun blogi lienee yksi todiste siitä, että voi olla erittäin naiselliseksi mielletyistä asioista pitävä, vaikka antaa läheisyyttä runsaasti lapsilleen. Itseään ei tarvitse unohtaa vanhemmuuden alle. Parisuhde ei ole perhepedistä kiinni. Voihan sen parisängyn työntää huoneen seinään kiinni, jolloin vauva voi nukkua sängyn laidalla ja vaikkapa äiti keskellä. Lapsi haastaa parisuhteen joka tapauksessa eikä pienten lasten vanhempien erotilastot johdu perhepedistä. Isä voi olla täysin kiintymysvanhempi äidin ohella. Imettää isä ei voi, mutta osansa se voi kantaa yöheräilyistä. Kuten aijemmin jo mainitsin, niin äidin ei ole pakko olla se rinnalle auttava henkilö, vaan sen voi tehdä joku muukin.
Kiintymysvanhemmat saavat muutenkin jo riittävästi vastustusta ilman, että median täytyy lisätä vettä myllyyn. Sitä voi tulla suvun taholta, neuvolan taholta tai vaikka toisten äitien taholta. Lisäksi erityisesti suuritarpeisten lasten äidit on kovilla, koska yhteiskunnassa arvostetaan helppoja, vaivattomia ja varhain aikuistuvia lapsia. Pitkään imettävä, lapsia kantava äiti on todellinen kummajainen. Hörhö. Olen siitä onnellisessa asemassa, että itsetunto on vuosien varrella vahvaksi kehittynyt ja kestän itseironistakin huumoria. Joten nauraen väännän rankkaakin vitsiä tavasta olla vanhempi ja tästä läheisvanhemmuuden ilmiöstä. Mutta kaikki eivät ole samanlaisia, joten annetaan kaikkien kukkien kukkia. Ja voin myöntää olevani jossain määrin ehkä vanhemmuusrasisti itsekkin. Täytyy myöntää, että joskus tunnen kauhun piston sydämmessäni, kun kuulen pienen yhdeksän kuisen lapsen olevan menossa päiväkotiin tai kuulen ettei raskaana oleva äiti edes halua imettää lasta. Mutta tiedän, että ei valinnat ihmisestä huonoa tee eikä vanhemmasta huonoa. On vain kyse mielipide eroista ja siitä, että minä henkilökohtaisesti tunnen samankaltaisuutta niihin valintoihin, joita itse olen tehnyt.
Jos imetys ja liinailu kiinnostaa, niin täältä löytyy oikeaa tietoa niistä eikä hyvin vääristynytta tietoa:
http://www.kantoliinakanava.fi/
http://imetystukilista.net/sivut/index.php
http://www.imetys.fi/index.php/tukea-tietoa/imetystietoa-perheille
Ja vaikka liinailu ei onnistuisi ja vauva olisi kaikkea muuta kuin oppikirjavauva, imetys menisi pipariksi tai mitä hyvänsä, niin silti jokainen on hyvä vanhempi ja se paras omalle lapselleen.