keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Kesäterveisiä

Blogitauko on taas pidentynyt. Vuosi on kulunut lähinnä lasten parissa eikä blogattavaa ole oikein ollut. Päivät on täyttänyt ihanat ja kallisarvoiset lapseni niin, ettei aikaa ole oikeastaan itsellenikään ollut.

Pienimmäiseni täytti keväällä vuoden. 

Tyttöseni täytti jo kolme vuotta. Juhlarekvisiitasta muutamia kuvia: 


Nyt runsaasti aikaa vie omat liikuntaprojektini. Aloitin keväällä erittäin aktiivisen liikkumisen uudelleen. Näin kovaa olen viimeksi treenannut ennen esikoista. Tiukka, mutta runsas ruokavalio. Pudotettavaa ei ole, vaan lihaksistoa haen kehooni. Olen Fitfarmin. Lite In Shapella. Seitsemän treeniä viikossa. Kolme juoksua ja neljä salia. Mutta lepopäiviäkin mahtuu viikkoon yleensä kolme.

Ihan pian juoksen kympin. Ilta päättyy usein näin:

Lisäksi aikaa vie yhdistystoiminta ja tottakai ihan perinteinen kotiarki. Treenivapaat päivät pyrin kokonaan priorisoimaan lapsilleni.

Jotain sentään olen tämänkin kuun aikana saanut aikaan :).



Kaikki kuvat on kännykkälaatua ja surffaan kännykällä, niin en oikein osaa systeemiä käyttää.

Aurinkoista ja aktiivista kesää!


2 kommenttia:

  1. Vauhtia näyttää sullakin olevan elämässä ;)

    VastaaPoista
  2. Maiju, vauhti ei tosiaan tästä talosta kesken lopu :) . Vauhti antaa toisalta energiaakin. Kurkkasin pikaisesti, että sinullakin on liikuntablogi. Täytyy ajan kanssa tulla tutustumaan :) .

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät kommentin :) !