Liukuhihnan jatkoksi? Vaiko naisen ääni kuuluviin?

Naisten oikeuksien pitäisi olla Suomessa voimissaan. Niin, luitte ihan oikein pitäisi. Monessa kohtaa onkin, mutta yksi erittäin suuri, koko naiseuteen vaikuttava tekijä on lapsen kengissä. Synnytyksen hoito sairaaloissa.

Esikoisen synnytin isossa keskussairaalassa. Synnytyksen hoito meni sinänsä ihan hyvin ja toiveitani siinä kohtaa kuunneltiin. Kylläkin talon tarjonta synnytyskivun helpottamiseksi oli aika yksipuoleista. Joko pelkkää kaurapussia tai sitten piikkejä ja lääkkeitä. Arvatahan saattaa, kun väsynyt synnytyspelkoinen synnyttäjä saapuu sinne, niin lopulta piikkejä ja lääkkeitä meni.

Lapsivuodeosaston hoito oli se, josta jäi sitten niitä juttuja hampaan koloon. Synnytyslistassa oli yksinkertaiset toiveet. Arvostan imetystä ja haluan suojella sitä. Ei lisämaitoa, jollei lapsen terveydentila sitä vaadi ja silloinkin ensiksi toivon siitä puhuttavan joko minulle tai miehelleni.

Esikoisemme oli aika itkuinen synnyttyään. Heti samana päivänä, kun lapsi oli syntynyt, alkoi lisämaidon tuputus. Lapsi sai imeä lapsentahtisesti, mutta se ei kelvannut osaston väelle. Pidin pintani. Lapsi valvotti minua sairaalassa. Mahdollisuutta nukkua vauva vieressä ei ollut. Kanniskelin lähinnä itkevää vauvaa yöt. Pyysin päästä kotiin. Ei kuulemma kotiuteta kuin kolmantena synnytyksen jälkeisenä päivänä.

Viimeisenä yönä aloin olla niin väsynyt, että annoin vauvan muutamaksi tunniksi vauvalaan. Vannotin kätilöä tuomaan vauvan minulle syömään. Kuinka ollakkaan lisämaitoa oli annettu vauvalle salassa. Olin raivoissani. Vauva kuitenkin tuotiin minulle, koska ei ollut suostunut oikein syömään pullosta. Fiksu vauva ;) . Jos olisin ollut pirteämmässä kunnossa, olisin kyseisestä törkeästä oikeuksien polkemisesta tehnyt valituksen ja nostanut ison metakan. Vauvan tunkeminen piripintaan täyteen lisämaitoa pienestä saakka, vaarantaa imetyksen.

Kaikkea muutakin ikävää osastolla oli. Vauvaa ei saanut kantaa sylissä, ettei heikommassa kunnossa olevat äidit ota siitä esimerkkiä. Naiset alistettiin idiootin tasolle, joilla ei ole mitään kykyä arvioida itseään tai omaa vointiaan. Kantoliinaakaan ei saanut tuoda osastolle ko. syystä. Meillä poika halusi syödä juuri samaan aikaan joka päivä kun oli ruoka-aika. Käytännössä en ikinä kerennyt syömään lautastani tyhjäksi. Liinassa olisin saanut imetettyä vauvan samalla, kun olisin saanut oman vatsani täyteen. Myöskin meidän vauvan rytmi oli kätilöiden mielestä väärä. Vauva halusi syödä kahden tunnin välein, kun kaikkien osaston vauvojen olisi pitänyt istua siihen kolmen tunnin standardiin. Yksi nuorempi kätilö sanoi minulle hiukan salassa, että on hirmu hyvä juttu, että jaksan imettää lapsentahtisesti.

Kun päästiin kotiin sieltä, homma helpottui. Sain nukkua vauva vieressä, joten oli helpompi imettää öisin. Ja vauvankin yöhuudot rauhoittui. Vauva pääsi liinaansa ja viihtyi siellä pitkään.

Lapsen saanti on valtavan hieno asia. Ensi hetket on hyvin herkkiä. Ei niiden kuuluisi olla sellaisia hetkiä, jolloin joutuu penäämään omia oikeuksiaan. Vannoinkin, että tuohon sairaalaan en enää mene synnyttämään.

Syksyllä 2009 meidän toinen lapsemme ilmoitti olevansa matkalla perheeseemme. Sanoin heti, että tuo eräs nimeltämainitsematon iso keskussairaala ei tule kysymykseen.

Tyttö syntyi Tammisaaren synnärillä. Synnytys ei ollut luomusynnytys, mutta sain yrittää niin pitkään kuin jaksoin omilla voimilla ilman lääketieteen apua. Kaikki kätilöt tukivat ja tsemppasivat ja kaikista toimenpiteistä keskusteliin kanssani. Olin jokusen tunnin tarkkailussa osastolla, mutta pääsin polikliinisesti kotiutumaan. Koko osastolla olo ajan, saatiin vauvan kanssa rauhassa lepäillä. Jos nukuin kätilöt välttivät herättämästä. Imetystä tuettiin ja siihen kannustettiin. Eikä kukaan puhunutkaan lisämaidosta, koska vauvan terveydentila sitä ei vaatinut. Lääkärit olivat erittäin asiantuntevia. Tuntui kuin olisi ollut kotona, koska paikka oli niin lämmin ja kannustava.

Nyt valitettavasti ko. synnytys osastoa ei enää ole. Olen kiitollinen siitä, että sain mahdolisuuden kokea niin mahtavan synnytyksen. Sen tulen muistaman ikuisesti ja olemaan kiitollinen jokaiselle minua ja vauvaani hoitaneelle lämminhenkiselle kätilölle. Kaikkia pieniä synnytyssairaaloita tällä hetkellä uhkaa lakkauttaminen tulevaisuudessa.

Suosittelen oikein lämpimästi katsomaan tämän ohjelmapätkän: http://areena.yle.fi/video/1632865 . Siinä Tammisaaren tarinan lisäksi paljon ajatuksia siitä, mitä pienten synnytysyksiköiden sulkeminen voi tarkoittaa. Pelkkä ajatuskin puistattaa siitä, että normaalit synnytykset saattavat olla harvinaisuus tulevaisuudessa. Jenkkilän synnytyssarjojen katselu on hyvää esimakua siitä. Kaikki äidit makuutetaan, jolloin kivut ovat moninkertaiset verrattuna liikkuvaan synnyttäjään. Jatkuva monitorointi, jolloin sängyssäkin liikkuminen on haastavampaa. Korkeat sectio- yms. toimenpide prosentit. Ja sitä kautta hitaampi toipuminen synnytyksestä naisilla.

Nyt olisi meidän naisten aika aktivoitua. Ei me voida sallia meitä kohdeltavan enään näin. Meidän oikeus on saada lapsemme sillä tavalla kuten haluamme tietysti turvallisuus huomioiden.