Loppuvuoden aikana on tulossa hurjan upeita lakkakokoelmia. Tähän poimin omien suosikkimerkkien herkkuja. Jotain saattaa puuttuakin, mutta näillä nyt mennään, mitä onnistuin löytämään.
Color Club
Ensiksi esittelyssä Color Clubin Foiled
Kuva: Color Club
Kullanruskean ja vihreän jätän melkein varmuudella välistä. Mutta muut värit on kyllä omaan makuun istuvia. Ainakin tämä kokoelma on tulossa myös Suomeen myyntiin.
Backstage Pass
Kuva: Color Club
Tätä odotan henkilökohtaisesti ehkä eniten Color Clubin loppuvuoden kokoelmista. Aivan upeita glitterilakkoja. Veikkaisin, että tämä päätyy varmaan kokonaisuudessaan lakkalaatikkooni.
Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä Beyond Mistletoe
Kuva: Color Club
Kuten näkyy, niin tämäkin on glitter-lakkakokoelma. Kun päästään merkeissä eteenpäin, niin tulette huomaamaan, että lakkapuolella on kovin kimalteleva joulu tulossa. Color Clubin glitterit painii ihan eri luokassa, kun suurin osa halpisglittereistä. Halpisglitterit vaativat yleensä alleen jonkun värillisen lakan, koska eivät muuten peitä mitenkään. Mutta laadukkaat glitterit on aivan eri luokkaa. Niissä on sitä hippua niin paljon, että yleensä etenkin tummemmat peittävät kokonaan kynnen luonnollisen värin. Lisäksi töpöttelyssä niillä saa upeita efektejä yhteen kohtaan. Suosittelen siis panostamaan laadukkaisiin glitterlakkoihin.
Jos ostan tuon Backstage Passin, niin en ole varma, että tuleeko tästä mitään. Mutta ehkä pyhiksi tarvittaisiin joku rauhallisempi glitteri kuin edeltävän kokoelman glitterit.
OPI
Touring America
Kuva: OPI
Tämä on jo julkaistu. Ei sytytä minua millään tavalla. Jos käytän tummia värejä, niin niissä täytyy olla sitten kimallusta ja kimmellystä. Muuten pitäydyn mieluummin vaaleissa sävyissä.
Tätä sen sijaan odotan kuin kuuta nousevaa. Eli The Muppets.
Kuva: Opi
Tämä on OPIn joulun lakkakokoelma. Lakkakokoelman ylemmän rivin lakat pitäisi olla shimmerisiä yksilöitä, mitä olen aihetta googletellut. Ylemmän rivin lakatkin sytyttää. Mutta alarivi, voi ah. Alarivi on must have kokonaisuudessaan. OPIhan on aijemminkin julkaissut piirroselokuva/satuelokuva inspiroituneita kokoelmia. Shrek ja Alice In Wonderland ovat sellaisia.
China Glaze
China Glazen syksystä on ilmestynyt jo kaksi kokoelmaa. Ensimmäinen niistä on Metro.
Kuva: China Glaze
Tästä löytyy niin cremeä kuin shimmeristä ja glitteristä. Jotenkin ei silti sytytä.
Halloweenin teemakokoelma tänä vuonna on Haunting ja se on myös jo julkaistu.
Kuva googlesta
Tämä kokoelma sisältää myös monenlaista koostumusta. On cremeä, shimmeriä, glitteriä... Erikoisuuksina löytyy hämähäkin verkkoa matkiva crackle ja pimeässä hohtava päällyslakka. Wow! Jälkimmäinen etenkin voisi olla erittäin hauska.
China Glazen joulun kokoelma kantaa nimeä Let it Snow.
Kuva googlesta
China Glazen tyyliin tästä löytyy jälleen montaa eri koostumusta. Ei niin sytyttävä, mutta varmaan jotain päätyy omaankin lakkakaappiin. China Glazelta ei löydy kovin hyviä kuvia kokoelmasta. Mutta jos googletatte kyseisen kokoelman, niin huomaatte varmasti saman yhtäläisyyden kuin minäkin. Sekä CG että OPIlta löytyy tuommoinen todella kirjava glitteri kokoelmasta. Sekä punaisen sävyjä paljon. Joulu on siis tänä vuonna kynsillä hyvin kimalteleva ja glitterinen.
Zoya
Zoyan syksykokoelma on jo ilmestynyt. Syksykokoelma kantaa nimeä Smoke&Mirrors
Kuva: Zoya
Kokoelman Smoke osassa on syksyisiä cremejä. Muutama sävy sieltä himottaa. Jana ja Petra etenkin voisivat olla oikein upeita sävyjä. Myös Anjassa joku kiehtoo. Mutta mullahan on jo hyvin saman värinen lakka H&M:ltä.
Kuva: Zoya
Metallisempi puoli kokoelmasta on se jäljellejäävä nimi eli Mirrors. Mirrorsissa miellyttää oikeastaan kaikki sävyt. Aivan erityisesti huikaisevan upea Jem.
Miellyttääkö teitä tälläinen yleiskatsauspostaus syksyn kynsilakkatrendeihin? Palautetta otetaan mielellään vastaan. Tarkoituksella Color Clubilta puuttuu yksi jo ilmestynyt syksykokoelma. Mutta siitä sitten myöhemmin lisää :) . Valitettavasti tämän parempia kuvia minulla ei ole tarjota, mutta niistä, mitkä sitten lopulta päätyvät minulle asti, tulee kyllä varmasti parempia kuvia.
oooo! Hohtava lakka! Tän määkin tahdon. Sillä saattais saada aika säväyttävii kynsiä aikaiseksi. Olikse se noista ihan vaalein? Tais olla :)
VastaaPoistaOli toi CG joulu kokoelmakin ihan kiva, siitä vois kotiuttaa ton tumman vihreen :)
Tuo CG:n hohtava lakka on siis käsittääkseni päällyslakka :) . Myönnettäköön, että tätä kirjottaessa mulla napsahti pikkusetti tosta Haunting setistä nailsupplies.us:ltä (hups). Eihän sitä oo nyt kuin 20 pulloa lakkoja kotiutumassa mulle maailmalta (ISO hups).
VastaaPoistaOli kiva lukea tulleista ja tulevista lakoista, vaikka olen kyllä itsekin nämä kaikki tiennyt, mutta silti mukava lukea jonkun kirjoittamaa tiivistelmää. :) Kiitos siitä.
VastaaPoistaMonia kuolaamisen kohteita riittää! :D
Minna, kiitos mukavasta palautteesta :) . Kunnon kynsilakkafriikeille tuskin mitään uutta, mutta jollekkin saattaa jotain olla. Tämä postaus taitaa olla enemmän aloittelijoille suunnattu infopostaus, koska suurin osa jutusta on jo jonkun aikaa lakkailleille ihan tuttua huttua. Nimenomaan, kuolaamisen kohteita riittää. Todella upeita kokoelmia jo ilmestynyt ja tulossa.
VastaaPoista