torstai 14. heinäkuuta 2011

Fifties strawberrys

Äänestyksen raportointi on hiukan venynyt. Arvonnassa kaksi lakkaa sai ääniä eli vielä tälläkään viikkoa ei kolmea lakkaa pääse kynsille asti. Vihreä Vert Charmeur pääsee kynsille ja Wild&Crazyn Kilimanjaro. Tiistaina tein välivaihe kynnet, kun edelliset alkoi olla ihan kulahtaneet. Kilimanjaron ympärille olenkin jo kerinnyt suunnitella lakkauksen, joten koitan sen saada mahdollisimman pian "uunista ulos". Ja laittaa uuden äänestyksen pystyyn.


Alla on kolmena kerroksena Wild&Crazyn Ticklish Toes. Leimaukset on Konadin laatoista M55 (mansikat) ja M79 (polkadotit). Kärjissä on Mavalan Rococo Red. Leimauslakkoina on Konadin omat punainen ja vihreä.


Eilen oli päällä sitten hyvin samaan tyyliin sopiva kesäinen asu. Tämän asun olen ostanut pari kesää sitten, mutta edelleen yksi lemppareista. Tyyliltään ei kovin perinteistä minua. Tällä kertaa asustin asun sillä, että laitoin pompulan päälle kyseisessä kuvassa näkyvän kukan ja hameen vyötärökaitaleen päälle tuommoisen mustan punosvyön. Kuvassa vyö näyttää olevan muusta asusta irrallaan, mutta mukanani oli musta pikkuinen neuletakki ja mustat ballerinat jalassa. Oiva toriasu.

Torilta löytyikin tuommoinen käsintehty ihana huivi. Samalla reissulla käytiin hiukan alea katsastamassa ja löysin itselleni farkkushortsit, mitä metsästinkin. Näiden ympärille on mielessä kyhättynä parikin asua, mutta vielä en ole muita asujen osia löytänyt. Ajattelin, että nuo farkkushortsit menevät myöhemminkin syksyllä saappaiden ja paksujen sukkahousujen kanssa.

Ihan hirveä väsy. Meillä on pikkulikkaa yövieroitettu. Yöt ovat menneet sitten neitiä taputellessa ja rauhoitellessa. Viime aikoina yöt on olleet niin hässäkkää, että se on vaikuttanut tosi paljon omaan jaksamiseen. Kotona tuntuu, että on taas pommi räjähtänyt ja cappucinoa menee enemmän kuin laki sallii :D . Tammisaaren minilomalla jotenkin katkesi oma kamelinselkä totaalisesti yösyöminkeihin ja totesinkin miehelle, että kuhan kotiin päästään, niin yöllinen maitobaari menee neidiltä kiinni ja hanat on poissa käytöstä jatkossa klo 22-10 välisen ajan. Ensin tuo yösyöminkien lopetus ja sen jälkeen vielä opetellaan pois siitä tavasta, että äidin päällä nukutaan yöllä, kun saan siitä selkäni ja niskani uskomattoman kipeäksi.

Nyt jo ovat yöheräilyt hiukan vähentyneet. Mutta voi pojat, kyllä odotan niitä katkottomia yöunia. Tässä on 1 v 3 kk eletty sillä tavalla, että nukuttu 7-8 tuntia pätkissä. Paljon pidemmissä pätkissä kuin esikoisen ollessa vauva. Mutta ei nämä pätkäunet oikein omalle kropalle sovi.

Meillä on nyt käsillä viimeiset miehen lomapäivät tähän pätkään. Myöhemmin on vielä vähän lomaa jäljellä. Mutta jotenkin taas tuntuu, että loma on humahtanut ohi vaan. Nyt otetaan äkkiä kaikki irti viimeisistä päivistä tällä erää.

Mulla on aivan mieletön vaateinnostus taas päällä. Pari asua, jotka on pakko saada on taas mielessä muhimassa. Olen tämmöinen kummallinen olento, että päässä silloin tällöin putkahtaa kuva jostain tietynlaisesta asukokonaisuudesta ja sitten lähden metsästämään siihen osia. Vaihtelen tyylejä ja pukeudun ihan fiiliksen mukaan. Kotona pukeudun aika casualisti, mutta lähtiessäni kotoa ne vaihtelevat tyylit näkyy paljon enemmän.

Olen tosi monesta asiasta kiinnostunut. Koska olen innostunut niin monesta asiasta, niin en oikeastaa panosta yksinomaan mihinkään tiettyyn juttuun. Panostan satunnaisiin juttuihin, mutta yleensä ostan sieltä, mistä edullisesti saa :) .

Odotan jo jotenkin syksyä, vaikka nautin kesästä kovasti. Odotan sitä, kun ilma muuttuu kirpeäksi, saa pukea paksut neuleet ja kaivaa ihanan korkeat saappaat ja saapikkaat kaapista. Ja, hih, ehkä ostaakkin jotkut uudet saappaat taas kaappiin ;) .

4 kommenttia:

  1. Jaksamista öihin! Ja sitä myöten myös päiviin. Toivottavasti yöt asettuu pian uomiinsa ja muuttuu normaaleiksi. Vain sillä tavalla jaksaa. Kynsien teko ja ihanat asut on taatusti piristystä ja täydellistä vastapainoa pienten lasten kanssa puuhastelulle. Mukavia lomapäiviä teille!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Business Woman! Uskon, että tässä ei kovin montaa hässäkkäyötä ole enää jäljellä, kun kaksi on jo takana. Esikoinen vieroittui kolmessa yössä. Katsotaan, että kuinka monta yötä tyttösellä menee, mutten jaksa uskoa, että viikkoa kauempaa.

    VastaaPoista
  3. Niin kivoja juttuja tässä postauksessa. Ihana tuo ajatus 1950-luvun tyylistä, nuo kynnet on kyllä juuri sitä! :)

    Kiva kuulla myös välillä muita kuulumisia. Mun paras ystävä elää juuri samaa elämänvaihetta kuin sinä tällä hetkellä, joten osaan samaistua, vaikka omia lapsia ei olekaan. Hirveästi tsemppiä ja koita jaksaa, se menee kuitenkin lopulta niin nopeasti ohi! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Pumpulipupu! Hetken tätä vaan kestää, kun yövieroitetaan. Esikoisen ollessa pieni elin todella vähillä unilla. 1v4kk heräsin joka yö tunnin parin välein ruokkimaan lapsukaista. Me nukuttiin silloinkin perhepedissä, joten ihan ylös asti ei tarvinnut nousta, mutta aina täytyi havahtua kuitenkin noin 8-12 kertaa yössä. Joten sikäli ei paranisi valittaa väsyä. Tietysti nyt se on eri juttu, kun lasta täytyy rauhoitella yöllä. Hetken ne lapset on vaan pieniä. Vielä tuoreessa muistissa on, kun 14 vuotta minua nuorempi pikkusisko oli vastaavassa iässä kuin meidän tyttönen nyt (vilkuti vilkuti vaan siskolle, jos satut tämän lukemaan ;) ). Ja nyt se on jo semmoinen ihan iso ja äärettömän fiksu likka.

    Kiitos tsempeistä! Niitä tosiaan tarvitaan. Yö kerrallaan tämä varmasti tästä paranee :) . Ja kun rikkonaiset yöt saatiin esikoisenkin osalta ehjäksi, niin olen paljon toiveikkaampi tämän tyttösen suhteen, kun se on aina ollut paljon parempiuninen.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät kommentin :) !