maanantai 25. heinäkuuta 2011

Halpislakkailua: 5 v kynnet

Toiseksi eniten ääniä saanut lakka viimeisessä halpislakkailun äänestyksessä on Fräuleinin kynsilakka numero 107. Lakka on täynnä lämmintä hopeaglitteriä. Lisäksi siinä on pieniä turkooseja hippusia. Aivan mahdoton lakka kuvata. Mutta niin ihana. Todella peittävä. Kynsilakkoja ei enää näytä olevan Fräuleinilla myynnissä, mutta linereitä löytyy vielä. Fräulein on mielestäni paraslaatuinen ebay-merkki.

Valitsin tämän lakan ensimmäiseksi, koska tämä on juuri meidän esikoisen tyylinen lakka. Hän kun rakastaa kaikkea kimmeltävää.


Jälleen kerran aivan mahdottomat kynnet kuvat. Kokeilin monessa eri valossa ja monessa eri paikassa sekä kahdella eri kameralla. Menkööt näillä nyt sitten..


Kirjaimet on laatoista M17 ja M18. Tassunjäljet ja hassun pienen sammakon valitsin, koska meidän esikoinen rakastaa eläimiä. Tassun jäljet on laatasta M10. Sammakko taas laatasta M30.

Viikonloppu meni hujahtaen ohi. Vielä ei ole ehditty arpoa voittajaa. Eikä myöskään ottaa 5 vee kuvia. Perinteenä on joka vuosi ollut ottaa kuvat täyttämisen aikohin vähän paremmissa vaatteissa.

Lauantaina esikoinen täytti 5 vuotta. Viimeinen vuosi ihan puhtaasti kotona sillä. Viisi vuotta sitten minusta tuli äiti ihan ensimmäisen kerran. Sain lyhyen synnytyksen päätteeksi pienen 3190g painavan pojan. Näemmä kroppani on suosinut pienikokoisia lapsia. Valtavan ihana pieni mies on paljastunut todella sydämmelliseksi ja temperamentikkaaksi. Hiukan ujoksikkin. Rakastaa eläimiä ja pitää pienempien puolia. Ja tietysti, on maailman paras isoveli sekä minun apulaiseni. Äidin rakas.

Viikonloppuna tein jotain todella radikaalia ;) . Muutuin tummatukkaiseksi. Olen ollut melkein yhdeksän vuotta blondi. Ja nyt päätin vaihtelun vuoksi tummentaa. Oma värini on lähempänä vaaleaa kuin tummaa, joten tämä tukka vaatii vähän meikkipakin avustusta, jotta sopii minulle. Mutta toisalta ihan hauskaa olla vaihteeksi brunette. Alunperin tästä oli tarkoitus tulla vaalean ruskea. Mutta jostain syystä väri otti kovempaa kiinni, kuin olin ajatellut. Mutta menkööt. En ole kovin kovin perfektionisti.

Vielä ei ole voittajaa arvottu, mutta koitan mahdollisimman pian ehtiä arpomaan. Sen jälkeen haen palkinnon, julkaisen sen täällä ja postitan voitajalle.

Ja vielä sitten anonyymeille kommentoijille tiedoksi, että en julkaisen negatiivisia kommentteja :) . Itseasiassa en edes lue niitä, vaan heti, kun huomaan kommentin olevan sellainen, niin se menee välittömästi poistoon. Olen innokas joogaaja ja kunnoitan itseäni sekä omaan hyvän itsetunnon. Kuten jo aijemmin olen todennut, niin tämä on hyvän mielen blogi. Eli teksin suodatan sellaiseksi, että siitä tulee mahdollisimman hyvä mieli lukijoille ja teksti pysyy asialinjalla. Joten, anonyymit, niitä negatiivisia kommentteja, ette tule täällä näkemään, ettekä vastausta niihin saamaan, koska en edes lue niitä :) .

Mutta pidemmittä puheitta, minä menen vielä nauttimaan auringosta ulos. Jaakko on nyt heittänyt kylmän kiven kaivoon, joten täytyy ottaa kaikki irti uimiskeleistä.

Aurikoista maanantaita teille kaikille!

6 kommenttia:

  1. Tyhmää, että jotkut kirjoittavat ilkeitä kommentteja :( Ja onnea pojallesi, kuulostaa söpöltä ja ihanalta :)

    VastaaPoista
  2. Nails1820, nämä negatiiviset anonyymikommentit on sellainen ilmiö blogimaailmassa mihin aina välillä törmää. Usein taustalla on on sen kirjoittajan oma paha olo, joskus jopa mielenterveysongelmat. Mutta tärkeintä lienee, että itse ei pahoita niistä mieltään, vaan siirtyy eteenpäin.

    Poikaseni kiittää onnitteluista :) ! Ja kiitos kauniista sanoistasi. Hän on kyllä aivan valtava persoona. Mutta niinhän kaikki lapset on, jokainen omalla tavallaan ihana.

    VastaaPoista
  3. Onnea äidillekin 5-vuotis äitiyden kunniaksi! Aika hurjan muutoksen olet kyllä rohjennut tekemään hiuksille! Hiukset näyttää oikein luonnollisilta. Negatiivisista kommenteista sanoisin sen verran, että ne seuraa suosiota; mitä suositumpi blogi, sen enemmän negatiivisia kommentteja. Kannattaa siis siinä mielessä olla tyytyväinen ja ottaa niistä se ilo irti <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Business Woman! Tuo taitaa kyllä olla totta, että mitä suositumpi blogi, niin sitä enemmän negatiivisia kommentteja. Nyt on ihan vähän ajan sisällä tullut pari ja samalla lukijämäärä on lisääntynyt useammalla. En usko, että ikinä olen mikään huippusuosittu bloggaaja. Ja toisalta en tiedä kaipaankokaan sitä. Jos lukijoita olisi monia satoja ellei jopa lähemmäs tuhat, niin en tiedä uskaltaisinko jakaa tähän blogiin näin paljon itsestäni. On valtavan hienoa, että jotkut uskaltavat blogata todella henkilökohtaisestikkin isolla lukijamäärällä. Tosiaan hupia kyllä yleensä näistä valituskommenteista riittää, jos niitä alkaisi oikien lukemaan :D . Mutta yleensä oman arjen mustaksi huumoriksi riittää uhmaikäisän pienen kiukkukohtaukset. Ja sitähän nämä valittavat anonyymit on, sitä aikuisen ihmisen omaa hallitsematonta kiukkua ja selkeä persoonallisuuden kasvamispaikka.

    VastaaPoista
  5. Kirjoitat aina niin kivasti ja suloisesti lapsistasi. Onnea pikkuherralle!

    Hyvin sopii sulle tuo ruskeakin tukka, oikein hyvältä näyttää! :)

    Ja tosi kurjaa, että olet saanut negatiivisia kommenttejakin. Eihän niistä pitäisi välittää, mutta itse luulen että pahoittaisin mieleni silti. Hyvä että sä et välitä! Jatka vain niin kuin ennenkin, sillä blogisi on oikein ihana ja herttainen! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos, Pumpulipupu! Tähän ruskeaan on vähän totuttelemista. Tosiaan ilman meikkiä näytän totaalisen kalpealle ja lisäksi tuo väri vaatii aina pinkillä poskipunalla ihosävyn kylmentämisen. Kiva kuulla, että tykkäät kirjoitustyylistä. Ihan joka asiasta en kirjoita, koska tämä on julkinen paikka. Mutta koitan kirjoittaa juuri sillä omalla tyylillä, miten normaalisti asiat ilmaisen.

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät kommentin :) !