tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kynnet meren rannalle

Terkkuja sairastuvalta. Ensiksi kympillä meni polvi ja siihen perään saatiin kesäflunssa. Flunssan aloitti esikoinen kuumeella, pienet onneksi selvisi ilman kuumetta. Minä aloitin viime viikolla kuumeella ja lopulta loppuviikosta omakin vastustuskyky antoi periksi, ääni lähti ja lopulta alkoi nenäkin vuotaa. Nyt taas on flunssa poskionteloissa asti (onneksi lievänä). Jos ei ala ahkeralla höyrytyksellä ja sarvikuono kannuttelulla lähtemään, tieni käy lääkärille.

Eilen oli parempi olo, niin tehtiin suunniteltu reissu Naantaliin. Päivä rannassa käyskentelyä ja Muumimaailmaa. Rakastan merta. Olen asunut monta vuotta lapsena merenrantakunnassa. Niin lähellä merta, että linnuntietä merelle ei tainnut olla kilometriäkään. Veri vetää aina merelle, rakastan meren tuoksua, lokkien kirkunaa, kaikkea meressä. Se suolan haju, etenkin tuulella, on aivan upeaa. No siitä, että olin vähän lentsuinen, sain kyllä kärsiäkkin tämän taudin pahenemisen muodossa.

Ennen Naantaliin lähtöä, tein kynnet. Halusin meren rantaan laittaa ihanan valkoisen tunikani. Tunika näkyy esim tässä kuvassa:

Pienimmäiseni kantoliinaksi halusin ehdottomasti ottaa syvän punaisen Oschan Roses Aphrodite -liinan:

Tämä saapui sunnuntaina meille Oschan pre-orderista. Oscha tekee aivan upeita, tukevia kantoliinoja. Mutta valitettavasti niitä on todella vaikea saada paitsi pre-orderista. Määrät ovat hyvin rajoitettuja ja haluttuja. Minulla on onneksi onni omistaa useita, upeita Oschia.

Mutta niihin kynsiin. Kynsissä minulla ei ollut alkuunkaan punainen fiilis. Halusin jonkun meren värejä henkivän sävyn. Mutta se ei saisi riidellä silti puhtaidenkaan värien kanssa ja sen tulisi olla lämmintäkin sisältävä, jotta se seurustelisi liinani kanssa myös.

Kynsissä voi esiintyä kulumaa, nämä on tehty sunnuntaina ja kuvattu vasta tänään. Keskisormesta puuttuu yksi strassi.

Kynsissä on Zoyan Crystal Crystal&Flame kokoelmasta. Siitä on mahdoton saada hyvää kuvaa. Lisäksi sormissa on Fräuleinilta ostamiani tarroja. Pohjalla vakiot, Konadin kovettaja ja aluslakka. Lakkasin kiireessä joten näissä on myös China Glazen pikakuivattajaa ja päällä strasseja ja tarroja suojelemassa Konadin päällyslakkaa.

Nyt olen sen verran flunssainen, ettei kasvot ole todellakaan kuvauskelpoiset. Mutta pikkuinen teaser siitä, mitä testasin tänään:

En ole enää teinityttönen, mutta treenaus ja kolme lasta pitää huolen siitä, ettei aikaa ole aina joka paikassa ravata. Niinpä siis tee se itse -jutut joskus myöhäänkin on kova sana. Nyt testissä on siis Rio 60 seconds Face Lift. Vielä ei ole mitenkään säkittävät kasvoni, mutta mitä tulee iän merkkeihin, niin ehkäisy toimii paremmin kuin jälkikäteen häivyttäminen. Myös ikä on tehnyt sen, että tuntuu, ettei enää vanha kulmien malli ole kovin toimiva. Etsin siis uuden mallin Rio Celebrity Brown Definestä.

Kulmat näytti heti hyville. Mutta katsotaan kahden viikon päästä, mille alkaa kasvot näyttämään. Tulen kyllä jo aijemmin tekemään paremman postauksen tuosta kasvojen hoito laitteesta. Sähköä uskallan suositella ainakin kivun hoitoon, olen synnytyksessä kaksi kertaa käyttänyt Tensiä osana kivunlievitystä. Kolmannessa synnytyksessä mentiin oikeastaan loppuun asti pelkän Tensin ja ilokaasun voimin. Sähkö on tehokasta. 

Ja geelailuakin on tulossa. Parin seuraavan päivän aikana minulle saapuu uudet geelit eli näitä kamalia omia kynsiä ei tarvitse enää kauaa katsella. Varpaisiin tilasin myös geelilakat, koska olen maailman laiskin varpaiden lakkaaja..

Mutta nauttikaa auringosta ja muistakaa aurinkosuojat. Kohta taas ilmat viilenee ainakin muutamaksi päivää. Minä täällä parantelen itseni kuntoon ja sitten palataan taas treeniin kiinni.


4 kommenttia:

  1. Ilmoittauduin sitten lukijaksi, joten nyt näkyy! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hitsi, sekoitin sut yhteen toiseen bloggaajaan :D Mutta piti mun tännekin kyllä ilmoittutua. Joten siksi hieman omituinen kommentti, varsinkin tuo loppu.. :D

      Poista
    2. Ei se mitään :) . Näitä satuu aina välillä. Terkuin univajeesta kärsivä imetysdementikko ;) . Nää on aika kevyttä kamaa siihen verrattuna, kun aina välillä olen löytänyt maitoa pöydältä ja iphonea jääkaapista ja sitä rataa ;) .

      Poista

Kiitos, että jätät kommentin :) !