tiistai 7. kesäkuuta 2011

Postilaatikosta löytynyttä

Huh hellettä! Lapsilla ollut aurinkosuojavaatteet päällä jo aamusta saakka, kun nyt paistaa se koko talven kaivattu aurinko taivaan täydeltä. Tänään postilaatikossa odotti mua kaksi pikkupakettia.

Olipas kivan nopea toimitus parissa paikkaa. Ylempänä kuvassa näkyy ripsipidennysten jälkihoitoon tarkoitettuja tuotteita. Ovat ostettu Ebaystä, kaikki samalta myyjältä.

Alempana puolestaan on Lily Lololta tilattuja samplereita. Suomessa Lily Loloa myy Biodelly. Mutta nyt halusin nimenomaan samplereita testiin, jotta löydän iholle sopivan sävyn, niin tilasin UK:sta.

Ihan ensiksi testasin kestoripsille tarkoitettua mascaraa. Ei tarvitse varmaan kovin monen arvailla kummassa silmässä on ripsiväriä ja kummassa ei. Ero on aika huikea. Kivan kaareva suti, joka nostaa ripset ylöspäin. Ei sisällä öljyjä eikä muitakaan pahiksia kestoripsiä ajatellen.

Poistolaput oli pieni pettymys. Purkista on todella vaikea saada vain yhtä, kun ovat paperin ohuita. Väkisinkin täytyy koskea kädellä muihin. Eli käsienpesu ensin ennen kuin näihin voi koskea täytyy aina muistaa. Lisäksi laput ottivat vähän ripsien juuriin kiinni. Taidan käyttää näitä lähinnä silloin, jos käytän tuota ripsaria. Ja muuten Vihreän kosmetiikan ruusuvettä.

Ripsiharja vaikutti todella hyvälle. Kunnon tukeva kädensija ja ihanan pehmoinen.

Ja täytyi niitä uusia Lily Lolojakin päästä testailemaan:


Tukan kasasin pannalla, niin ei otsatukka ole tiellä. Pohja on Lilylolon Waikiki Bronzerista. Ja silmämeikki onkin sitten ihan muuta kuin luomua. Diorin meikkikynä silmissä ja luomilla H&M:n glitter luomiväri. Kaupungille lähtiessä tähän vain kaveriksi joku pirteän persikkainen huulikiilto ja tukka laitettuna. Sekä tietysti bikinien sijaan jotain kaupunkikelpoista päälle.


Nauttikaahan kesäisestä päivästä! Minä painun takaisin grillailemaan itseäni rannalle oliiviöljyn avulla.

2 kommenttia:

  1. hei! luin jostain että olet ostanut ebaysta tota kestoliimaa herkille silmille? muistatko nimeä tai myyjän merkkiä? :)

    VastaaPoista
  2. Hei! Enää en muista, että mistä ostin, mutta tämä näyttäisi samalle tuotteelle, kuin oma purkkini: http://cgi.ebay.com/EYELASHES-EXTENSION-LASH-BLACK-GLUE-SALON-PRO-TOOL-15ml-/180677773070?pt=LH_DefaultDomain_0&hash=item2a113c070e

    VastaaPoista

Kiitos, että jätät kommentin :) !